Pohdiskelua

Mun elämä on ajoittain tosi vaikeeta. Yks sanoo, että mä ihan itse teen siitä vaikeeta ja se on varmasti totta. Kun vaan osais ottaa asiat sillein rennosti, tyyliin ei huolta huomisesta.

Ehkä suurin ongelma on se, että mua ahdistaa, koska en tiedä mitä tulevaisuudessa tapahtuu. Lapsesta sitä eli harhaluulossa kuinka asiat tulee menemään. Mutta kun ei ne mennytkään niin, ehkä se pettymys kaihertaa vieläkin mieltä ja ajoittain pulpahtaa pintaan. On vaikea olla, ei mitään hajua missä olen töissä syyskuun jälkeen, missä asutaan kun tästä joudutaan muuttamaan. Fannin eskarin alkuun mennessä on löydettävä paikka jonne asetutaan. Joskus toivon, että joku kirjottais mun elämän valmiiks ja saisin lukea sen ennalta, tää epätietoisuus vaivaa.

Toinen juttu on se, että pitäis osata iloita niistä asioista, joita mulla on. Kuten maailman ihanin lapsi (niinku kait lähes joka äidillä). Nyt oon taas vaan ollu pari päivää niin väsynyt, etten vaan jaksa. Odotan vaan huomista, hetkeä kun pääsen hetkellisesti Fannista eroon. Kuulostaa rumalta, mutta tässä on taas oltu pitkä pätkä ilman, että Fannin on ollut missään yötä yli kylässä. Tuntuu että jaksaa elää vaan huomisen takia.

-Mari