torstai 31. lokakuuta 2013

Leikkipuistossa, part2

Perjantaina oltiin ajamassa F:n isän työpaikalle, kun matkalla bongattiin auton ikkunasta kiva leikkipuisto, päätettiin käväistä puistossa. Aikaa ei ollut kuin vartti, mutta ehdittiin tsekata mitä kivaa puistosta löytyi. Tramboliinia en ole aiemmin missään puistossa nähnyt, täällä oli myös muita vähän erilaisia juttuja. Kovasti on puistot muuttuneet parissakymmenessä vuodessa.




Viime vuosi meni aika pitkälle niin, että neiti ekaluokkalainen luuhasi omien kavereidensa kanssa ulkona ja itse puuhailin omia juttuja kotona tai kävin lenkillä. Nyt syksyllä ollaan huomattavasti enemmän vietetty aikaa yhdessä ja myös puistoiltu. Äidin sydäntä lämmittää kovasti, kun koululainen huolii mukaansa. Viime vuonna tytöllä oli kova tarve ottaa omaa tilaa ja saada olla iso. Onneksi tuo vaihe meni ohi ja sain tytön vielä takaisin, toivottavasti jokuseksi vuodeksi ennen murrosiän rientoja :).

-Mari 

lauantai 26. lokakuuta 2013

Leikkipuistossa

Löydettiin läheltä uusi kiva leikkipuisto, päästiin taas puistoilun makuun. Iltaisin tulee pimeetä vaan kovin aikaisin.


-mari


tiistai 22. lokakuuta 2013

Pentuja

Toissa viikonloppuna ystävän luona oli pikkukisu, vallan hurmaava!


Toisella ystävällä on poikapupu ja tyttöpupu, ja siellä kävi pieni vahinko. Tässä tulos :).


-Mari


keskiviikko 9. lokakuuta 2013

Keltaista

Joka syksy huikeat värit yllättää. Tällä kertaa ihastelin kävelytien alun keltaisuutta.


-mari

lauantai 5. lokakuuta 2013

Pala rauhaa

Torstaina pyöräilin töistä kotiin joen vartta pitkin. Reitti on noin kilometrin pidempi, mutta maisemat vie voiton. Kadehdin aina ihmisiä, jotka istuu joenvarren penkeillä ja mietin kenellä on aikaa moiseen joutenoloon. Olin päättänyt, että joku päivä minäkin. Ja se päivä oli torstaina. F oli mennyt koulusta puistoon, joten kotiin ei ollut kiire. Hetken mietin syntyjä syviä ja jatkoin matkaa. Pitäisi ottaa tavaksi.


Illalla lähdettiin ulkoilemaan F:n yllin läksyjä tekemään (piti piirtää vähintään viisi asiaa luonnosta, ja niin kuin itse asiat ylhäältä päin esim maassa näkee).


Käytiin k-kaupassa hakemassa irttareita, mulla oli karkkilakko, mutta olen heikko, enkä pysty vastustamaan (tarjous)irttareita. Kotimatkalla pysähdyttiin pitämään taukoa, istuttiin ja maistettiin muutamat namit.


Ja makoiltiin lehtikasassa!


Sitten tuli koiranulkoiluttaja ja tuli kiire nousta ylös ;):

-Mari



torstai 3. lokakuuta 2013

Epäonnen päivät

Lokakuu on alkanut huonosti. Tiistaina juoksin pysäkillä olevaan bussiin, puhelin lensi laukun sivutaskusta maahan ja näyttö säpäleiksi. Näytön korjaus n.120e. Uusi puhelin 270e.

Tiistaina F myös tunnusti, ettei tiedä missä uudet Reimatecin talvirukkaset on. Rukkaset on olleet käytössä viikon ja ekana pakkaspäivänä ne on jo hukkuneet. F:n käsi on aina ollut tosi pieni, vielä viime talvena käytössä olleista rukkasista suurin osa on ollut kutakuinkin kokoa 3-5v. Käsi on kasvanut hurjasti, sen huomaa käsikkäin kulkiessakin. No, sanomattakin on selvää, että kaikki rukkaset on pieniä. Nyt pitäisi keksiä jostain uusia, taidetaan siirtyä seuraavaksi vähän edullisempiin. 

Eilen lähdin pyörällä töihin, pakkasta oli melkein viisi astetta, pääsin 1,5km, jonka jälkeen vaihteet lakkasi toimimasta. Päälle jäi tietysti isoin vaihde. Vaihdeongelma korjaantui lämpötilan korjaannuttua.

Kaiken kukkuraksi eilen illalla F:n jopo varastettiin meidän pihasta, valoisan aikaan vielä, sillä aikaa kun oltiin jumpassa ja kaupassa. Alueella ilmeisesti hävisi enemmänkin Jopoja samana iltana, ainakin F luokkakaverin pihasta oli Jopo varastettu. Tiedänpähän taas miksi maksan kotivakuutusta.

Parille päivällä kerättiin taloudellista tappiota jokunen satanen. En taida uskaltaa tänään koskea autoon, ettei pahan karman jatkumo yltä siihenkin ;).

-Mari