Päänsärky neljättä päivää.
Vatsakivut toista päivää.
Juostessa sattuu polviin ja lonkkiin. Pyöräilemään ei pysty ollenkaan polvien takia.
Jälkimmäisistä päätellen voisi kuvitella ikää olevan vähän enemmänkin.
Huomisen tekemiset-listalle: varaa lääkäriaika.
-Mari
Blogi kertoo 28v. äidin ja 8v. tyttären yhteisestä taipaleesta. Tykätään sisustamisesta, vaatteista, retkistä ja kaikesta hömpöttelystä, blogitekstit koostuu pääasiassa tästä kaikesta.
keskiviikko 30. toukokuuta 2012
tiistai 29. toukokuuta 2012
Maailma kylässä
Käytiin sunnuntaina. Vois melkein sanoa sään suosineen. Jukka poika oli just niin hyvä kun olla saattaa, tykkään!
Poikettiin kaupoille esitysten välillä. Vaikka eihän ne ollut auki helluntain takia. Löydettiin matkalta jonkun kotitilan omatekoista jäätelöä, maito tilan lehmistä, ei lisäaineita. Maistoin vähän ja täytyy sanoa, että tähän mennessä kesän paras.
Kärsitään hattupulasta, kuten kuvasta voi päätellä. Edellinen ostettu hattu hävisi alta kahdessa viikossa. Taidan jättää haaveilemani popin 20e maksavan hatun kauppaan :).

lauantai 26. toukokuuta 2012
Rantakelit
Lämmin vapaapäivä! Tätä on odotettu! Kolmisen tuntia puistoillen parissa eri leikkipuistossa ja illasta rannalla vielä pari tuntia. Mulla on kädet olkapäistä kämmenselkiin ihan palaneet. Kutittaa, polttaa, kutittaa. Mä olen joka vuosi ekoilla lämpimillä samassa tilanteessa, vanhana sitten itken ihosyöpääni. Fannilla onneksi vaan hyvin vähäistä punoitusta olkapäissä.
perjantai 25. toukokuuta 2012
Epäkelpo äiti
Eilen oli päiväkodin retki uimarannalle. Kuulin retkestä iltapäivällä fannia hakiessa. Uinut alushoususillaan, ei pyyhettä, syönyt muiden eväitä. Viesti retkestä oli tullut edellisenä päivänä reissuvihon väliin, Fanni oli unohtanut reissuvihon päiväkotiin. Tää ei mennyt ainakaan mun piikkiin.
Muistuttelivat eilen päiväkodilta tämänpäiväisestä lastenfestarista, joka on päiväkodin viereisessä puistossa. Mukaan saisi ottaa kolme euroa. Yritin eilen nostaa kahdelta eri automaatilta rahaa, herjasi yhteysvirhettä. Kotona olisi ollut jotain kolikoita, aamulla vielä fannille sanoin, että muistuta. Päiväkodin pihalla muistettiin. Harjoitellaan pettymyksien sietämistä! Portista lähtiessäni ryvin taas kerran epäkelpo äiti-olotilassa, ja vielä vähän lisää kun muistin tytön juomapullonkin olevan kotona. Aina ei mene ihan nappiin.
-mari

tiistai 22. toukokuuta 2012
Valkoiset housut
Ostin kaupasta hiljattain tytölle valkoiset housut, kuva housunpuntista ensimmäisen käyttökerran ja pesun jälkeen. Ja taas mietin kuinka fiksu ostos on valkoiset housut. Mutta kun tykkään valkoisesta!
-Mari
lauantai 19. toukokuuta 2012
Metsässä
Ihana aurinkoinen päivä oli tänään! Tuuli oli taas kova. Musta tuntuu että koko kevään on ollut kova tuuli, eikä se lopu ikinä.
Koko viikonloppu ohjelmatonta, VAPAA-aikaa. Aamulla päätin, että tänään juoksen koko metsälenkin ja sisulla sen sitten kävin juoksemassa. Tähän saakka olen juossut vaan puolikasta. Käytiin Fannin kanssa myöhemmin vielä kävelemässä puolikas. Illasta grillailtiin.
Viikonloput on luksusta.

torstai 17. toukokuuta 2012
Kiekkolaulua
Mä jännitän niin paljon. Tarttis olla jotain rauhottavia nappeja ihan vaan jääkiekon mm-kisoja varten. Lohkopeleistä selvisin, puuhailin samalla jotain telkkarin lähellä, kuten vaikka pyykkejä ja sivusilmällä kattelin peliä. Nyt en malta puuhailla muuta ja raavin pääni puhki sohvan nurkassa!
Me ollaan laulettu kaikki pelit. Tyttökin jo osaa, ainakin suunnilleen.
"Suomi tekee kohta maalin,
suomi tekee kohta maalin,
suomi tekee kohta maalin,
eikä vastustaja sille mitään voi,
ei voi, onko näin, näin on,
tsatsatsaa, pimpelipom,
täytyy laulaa lujempaa,
..."
Ajoittain volyymi on kova. Anteeksi naapurit.

maanantai 14. toukokuuta 2012
Voi mun muru
Tule kotiin pian. Tyttö oli viikonlopun isän kanssa, eilen menivät käymään mummolassa siellä pidemmällä. Sille reissulle tyttö jäi ja tulee vasta keskiviikkona kotiin. Voi mikä iso ikävä on.
perjantai 11. toukokuuta 2012
"Kastematokeli"...
...tokaisi tyttö aamulla kun ulko-ovesta astuttiin ulos. Auringosta ollaan saatu nauttia paljon, toivottavasti jaksaisi paistella läpi kesän. Muutama sadepäivä välissä menee kyllä. Ja jospa helpottaisi edes hieman allergisten oireilua (= hiljaisempaa töissä).
Työkavereiden kesken suunnataan tänään risteilemään Tallinnaan ja mielellään hyvää ilmaa sinne huomiseksi. Mua vähän hirvittää koko reissu, ehkä olen jo puolen yön aikaan hytissä nukkumassa, muiden rellestäessä aamuun saakka :).

tiistai 8. toukokuuta 2012
6-vuotiaan kauppareissu
Pyysin Fannia hakemaan tänään kaupasta maitoa. Ei sillä hetkellä ehtinyt, kun piti rientää ulos pihan isojen tyttöjen kanssa.
Hetken kuluttua tuli juomaan ja ilmoitti menevänsä kauppaan isojen tyttöjen kanssa. Kaupassa piti käydä ihan pikana ja tulla suoraan kotiin sen jälkeen. Annoin 2 euron kolikon maitoa varten.
Aikaa kului 25-30 minuuttia. Tyttö toi maidon ja palautti kolikkoja. Hetken päästä vasta huomasin takaisin palautuneen ainoastaan 65 senttiä. Lähikaupassakaan ei maitoon saa reilua euroa kulumaan.
Lähdettiin lenkille. Aloitin keskustelun "nyt yksi kysymys ja siihen rehellinen vastaus: mitä ostit kaupasta?", F: "maitoa", minä: "ja?", F vähän surkeana: "suklaata". Ihmetteli perään sitten, että mistä voin tietää. Voi pieni raukka hölmöläinen ei edes ollut tajunnut narahtavansa heti.
Jatkettiin keskustelua aiheesta ja sovittiin säännöt kuinka jatkossa toimitaan: ostaa vaan sovitut asiat. Ja toki oli annettava taas hyvää palautetta siitä, että melko heti reilusti tunnusti.
Tiedän ettei tuo yksin olisi suklaata ostanut, ei olisi tiennyt riittääkö rahat. En kauheesti tykkää siitä, että tuo pyörii noiden isojen tyttöjen kanssa. Saa vielä pieni huonoja vaikutteita, pöh.

maanantai 7. toukokuuta 2012
Torilla.
Hakaniementorilla oli eilen (maalais?)markkinat. Paljon torikojuja, kirppistavaraa, ongintaa, pomppulinnaa, lettuja, muikkuja, MANSIKOITA, jne.
Fanni osti mummin kanssa muutaman kirjan kirppispöydistä, käytiin syömässä letut, Fanni onki ja kävi pomppulinnassa ja ostettiin hurrrjan herrrkullisia mansikoita kotiin kilon laatikko.
Piipahdettiin torin jälkeen vielä kaivarissa jätskillä. Siellä oli niin kylmä tuuli, hrrr. Tulis jo kesä.
Järkkäri on ollut tämän vuoden puolella käytössä ehkä kerran tai kaksi. Ajattelin taas aktivoitua sen suhteen ja roikotin sitä tänään reissulla mukana. iPhone kameroineen ja muine ominaisuuksineen on vähän turhankin kompakti näin laiskalle ihmiselle.

sunnuntai 6. toukokuuta 2012
Iloisin mielin
Kouluasiat järjestyi kivasti, rehtori oli saanut muitakin luokanvaihto toiveita ja uskoi pystyvänsä järjestämään Fannin kavereiden kanssa samalle luokalle. Vaikka toivon kuitenkin, että kiva asunto löytyisi ja päästäisiin muuttamaan ennen koulun alkua.
Viime viikonloppuna käytiin lapsimessuilla. Seppälän standilta löydettiin näin hienot aurinkolasit. Kaikki isot ihmiset on ollut kauheen kateellisia, kun nää on niin hienot :).
-Mari
Viime viikonloppuna käytiin lapsimessuilla. Seppälän standilta löydettiin näin hienot aurinkolasit. Kaikki isot ihmiset on ollut kauheen kateellisia, kun nää on niin hienot :).
-Mari
torstai 3. toukokuuta 2012
Itkien koulusta kotiin
Kouluun tutustuminen tänään. Tilaisuuden alkuun kerrottiin luokkajaot. Kolme vuotta ovat olleet päiväkodissa suunnilleen samanlaisena ryhmänä ja nyt ilmeisesti päiväkodin toiveesta ryhmä rikottiin. Fannin kanssa samalle luokalle tuli ainoastaan yksi tyttö eskariryhmästä, eikä ehkä voi edes kaveriksi sanoa, kun eivät juurikaan ole yhdessä ikinä leikkineet. Näin että Fannia harmitti niin paljon, ja kun muutenkin jännittää koulun alkua ihan hurjasti. Haettiin kauempana olevaan kouluun ihan vaan niiden kavereiden vuoksi. Ja nyt näin. Mua harmitti ihan yhtä lailla ja aloin pillittää kun pääsin koulusta ulos. Koulun on aloittamassa 60 uutta ekaluokkalaista tuossa koulussa ja tutustumassa oli ainoastaan 30 lasta! Kertoo paljon. Me niin muutetaan, ei ole enää ne (luokka)kaveritkaan syy pysyä täällä.
-Mari
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)