sunnuntai 31. lokakuuta 2010

Vanhalla siivoamassa

Täällä on netti! Oli pakko ottaa kone mukaan, että saa laskut maksettua. Mä käyn niin hitaalla, en saa mitään hoidetuksi, saa nyt nähdä koska se netti sinne uuteen aukeaa. Sähköt meillä kyllä on, tosin ei lamppuja katossa.

Telkkarikin oli väärä ja huonekalut kasaamatta.

Parhautta on kuitenkin se, että kaverille syntyi eilen tyttövauva ja tänään päästään vauvanvaateostoksille ;D. Eilenkin kävin shoppaamassa, vähän ikeassa ja vähän hobbarissa ja missähän vielä.

Pää on niin täynnä ajatusta ja tehtävää hommaa, ettei siellä liiku enää mikään.

Tänään pitäis lisäksi mennä katsomaan modeemia ja uutta telkkua.

Nyt moppaa lattiat, läppärin akku alkaa olee liian tyhjä. Viime viikosta salkkarit rästissä ja kaikki viikonlopun bloggaukset. Maanantai kun on vielä töissä se kiireisin päivä, ni tuskin silloinkaan ehtii lukee. Salkkareita sentään en siellä kehtaa katsoa ;).

-Mari

torstai 28. lokakuuta 2010

Keskellä viikkoa

Muutama päivä on ollut k-k-k-k-kamalaa.

Eilen oli kamalin päivä täällä töissä. Ihan hirveä kiire, koko aika. Ja kaupan päälle kiukkuiset asiakkaat. Muutama semmonen elämäänsä kyllästynyt kotiäitikin kävi aika isosti hermoille ;D. Yks aivana ihana höpsö mummeli piristi päivää kyllä suuresti.

Illalla sitten muutettiin. Apuna oli isi, veikka ja Fannin isi. Fanni oli äitillä. Meni sillein aika kivuttomasti, ainakin mun mielestä, kun en melkein mitään joutunut kantamaan. Muutto iski tajuntaan siinä vaiheessa kun oltiin Fannin ja ystävän kanssa uudessa asunnossa, kaikki kamat ihan hujan hajan ja sitä tavaraa kaikkialla! Mistä ihmeestä oikein aloittaa. Onneksi se organisointikykyisempi ystävä autto isosti ja saatiin jo Fannin huone edes jonkinlaiseen järjestykseen.

Ongelmana on kaapit. Edellisessä asunnossa oli seitsemän kiinteää kaappia, hyllyllisiä ja tangollisia. Uudessa asunnossa kaappeja on peräti KOLME! Melko helppo siis purkaa säkkejä, kun ei ole kaappeja, joihin tavarat työntää. Ja huonekalujen kasaaminenkaan ei ota onnistuakseen, koska säkkejä lojuu joka paikassa, eikä ole yksinkertaisesti tilaa koota huonekaluja. Kuviota sekottaa myös pikkasen se, ettei meidän eteisessä, eikä toisessa makkarissa ole lainkaan lattiaa! Vessan ovi on otettu pois! Ja remonttikamojakin lojuu siellä täällä.

Tänä aamuna sitten. Oi viisas oraakkelini, ystäväni M. Käski laittaa turvaketjun yöksi kiinni, ihan varalta vaan. Ja minähän laitoin. Ja hyvä niin. Heräsin, menin suihkuun, kello oli jotain 6.40. Hoitoaineet päässä suihkussa vessassa, jossa ei siis ole ovea. Ja remonttimiehet teki tuloaan. Yritti ne kyllä tulla sen turvaketjun läpi, mutta eivät onneksi päässeet :D. Siinä sitten vaan mietin, että mahtaakohan ne ukkelit nähdä mun sieltä ovenraosta peilin kautta, ku mä siellä alastomana suihkuttelen. Aamu alkoi siis erinomaisesti!

Tulin töihin, menin samaan huoneeseen, jossa olen ollut viikon. Meni hetki ja yks ärsyttävä työkaveri tuli ovelle "ai sä oot täällä, mä olisin niin mielelläni tullut tänne", semmosella super v-mäisellä äänensävyllä. Teki mieli heittäytyä lapseks ja sanoa takas, että no voi voi kun mä ehdin ensiksi, nopeat syövät hitaat. Pöh. Meni vartti ja huoltomies tuli sanomaan, että tulevat laittamaan lamppua sinne huoneeseen, ovat valmiita puolenpäivän aikaan. Aikani etsin huonetta, mutta kaikki huoneet oli varattuja. Hetkeks menin naapurihuoneeseen, josta oli hoitaja jossain, sinne onnistuin jäämään lukkojen taakse. Sinne palasi hoitaja, ni pääsin siis toimistoon puhelimeen ja se tietää aikaa ja lepoa, aah luksusta tän kaiken kiireen keskellä ;D.

Mä olin eilen niin uupunut, etten jaksanut edes selvitellä miten mä saan netin toimimaan. Tuolla on kaapeli ja pitäis toimia kun vaan tuikkaa johdot seinään. Kysymysmerkillä on vielä, että minkälainen johto. Selvitellään, kun jaksetaan. Nukuin muuten kahden istuttavalla sohvalla yöni. Se on kyllä vuodesohva, mutten jaksanu levittää sitä. Nyt on vähän paikat kipeinä, kun kippurassa joutu nukkuileen. Ja nukuin tosi huonosti. Ehkä tää taas tästä.

-Mari

tiistai 26. lokakuuta 2010

HupS.

Vikoja kaappeja pakkaillessa. Osu keittiönkaapista yläkaapista näppeihin Fannin synttäriraha kirjekuori, jossa piti olla 25 euroa. Fanni osti viikonloppuna Sellosta Zhu zhu pets aloituspakkauksen (30e) ja sovittiin silloin, että otan kuoresta sen loput synttärirahat.

NOH.

Kurkkasin kuoreen. Ja eka reaktio oli WHAAAAAAAAT?!? Mitä rahoja nää on? Nippu kahdenkympin seteleitä. Muistan kyllä, että oon rahaa saattanut jemmaan laittaa, ei vaan muistikuvaa mitä rahoja nuo on, ja koska oon ne sinne laittanut. Mutta 200e ylimääräistä, en pane pahakseni lainkaan.

Lisäksi oli ne Fannin 25e.

Zemmosta.

-Mari

maanantai 25. lokakuuta 2010

Säät vaihtelee

Välillä mä vedän ihan hullua paniikkia tän muuton kanssa. Niinku esimerkiks NYT. Välillä taas pystyn ottaa ihan rennosti. On kivaa kun on kaks kotia, jotka molemmat on kaaoksen vallassa. Paskasia ku mitkä ja kamat täällä levällään, uudessa kaikki yhteen huoneeseen sullottuina. Niin odotan, että muutto on ohi. Ja uudessa remontti on ohi. Tosin saanpahan odotella, tän vuoden puolella ne on luvanneet asunnot tehdä valmiiksi, julkisivua ja parvekkeita jatkavat vielä. Nyt on just semmonen olo, että pakko tehdä koko ajan jotain, pakko pakata, ei voi nukkua. Eilenkin nukahtaminen kesti tosi pitkään. Nukahdan yleensä 20 sekunnissa, ja eilen hyörin pyörin, ympäri ämpäri. Saatto tosin vaikuttaa 10 tunnin yöunet molempina viikonlopun öinäkin.

Nyt taas tekemään jotain fiksua, jottei ahdistus aja mua hulluuden partaalle.

-Mari

sunnuntai 24. lokakuuta 2010

Kypsyttää

Mä en osannut edes ajatella, että pakkaaminen olis jotenkin vaikeaa Fannin ollessa kotona. Mutta voi h*lvetti. Viikonloppu on ollut ihan tuskaa. Kuvio menee suunnilleen näin, vähän mummolaan laulun sanoja muokaten.

"Minä pakkaan, Fanni purkaa,
niinkuin tanssi muutto käy..."

NOT. Siis eihän tää etene, kun yks purkaa samaa tahtia, kun ite pakkaa. Ja joku sata kertaa olen nyt aamun aikanakin pyytänyt keräämään tavaroita kasaan. Vaan mitä tekee hän? Kaikkea muuta, piirtää ja laulaa, hyppii, pomppii ja huutaa tyhjässä vaatekaapissa ovet suljettuina. Ehkäö heitän sille peiton ja tyynyn sinne kaappiin, evästä ja teippaan kaapin kiinni ja häivyn täältä.

Se oli vitsi, ei tarvii tehdä lastensuojeluilmoitusta ;D.

Eilen Fanni oli kyllä ulkona ja mä sain jonkin verran pakattua, ehkä käskytän sen nytkin pihalle. Jotta tästäkin taas selvitään.

Ja mua nyppii myös sen vuoksi, että haluisin lähtee keskustaan etsimään meille takkeja, mutta on notkuttava vaan himassa pakkaamassa tavaroita ja pitäis raahta ne samaiset tavarat myös uudelle asunnolle. Blaah. On tää nariseminen vaan kivaa ;).

-Mari

lauantai 23. lokakuuta 2010

Narinaa turhasta


Pienestä sitä ihminen osaakin ärsyyntyä. Käytiin tänään Sellossa BR lelussa ja liityttiin johonkin BR clubkerhoon, vai millä nimellä nyt lieneekään kulkevan. Koneelle kirjattiin lapsen nimet sun muut ja nyt oli kiitos rekisteröitymisestä- viesti tullu sähköpostiin ja siinä lukee "FANNY". Aaargh. Miks kukaan olettaa heti automaattisesti, että y:llä. Tai ymmärtäisin, että olettais, jos olisin puhunut lapselleni ruotsia, mutta neijh, kyllä mä suomea puhuin. Isot on taas ongelmat! ;D

Aamu shopattiin Sellossa. Iltapäivän Fanni ulkoili ja mä yritin vähän pakkailla täällä vanhassa kodissa. Kohta lähetään isukin kanssa syömään, pappa betalar ;). Uuteen kotiin tuskin tällä aikataululla tänään edes ennätetään.

-Mari

Ne TÄYDELLISET kengät



Mä olen ihan totaalisen rakastunut näihin. Nää vaan on niin täydelliset. Ellokselta koot mennyt aikapäiviä sitten, siellä hinta 84,90e, ja tietty olis sen -50% vielä saanut, eli oikein mieluisaan hintaan. Kavatin e-butikissa 91e + pk:t. Ei vaan pysty maksamaan satasta kengistä vaikka olis kuinka ihanat. Varsinkaan, koska nää olis kauppakengät, ei näitä mihinkään pihalle ja tarhaan raaskis laittaa. Ja nää säästäisin muistojen laatikkoon, niin niin ihanat.

Tää jatkaa huokailemista täällä....

-Mari

tiistai 19. lokakuuta 2010

Telkun kävi ohrasesti

Tilasin viime viikolla Gigantin verkkokaupasta telkkarin, kun halvalla sai. Loppuviikosta se tulikin jo lähikauppaan, jossa on matkahuollon piste. Ajattelin hakevani telkkarin uuden asunnon avaimet saatuani, eli nyt alkuviikosta. Se oli kuitenkin melko huono ajatus, koska eilen sain puhelun, joka meni kutakuinkin näin: "Matkahuollosta hyvää päivää, teille oli Gigantista tullut paketti xxxxx:n siwalle. Nyt on semmonen tilanne, että sinne siwaan on murtauduttu ja tää sun paketti on varastettu sieltä".

Siis mä oikeesti purskahdin nauruun. Viime talvena sama kauppa ryöstettiin ainakin kahdesti. Usein mietin, että uskallanko mitään paketteja sieltä mennä hakemaan ollenkaan, kun niin hurjaa touhu siellä välillä on ollut. No nyt sitten kävi näin. Soittelin eilen Giganttiin ja kyselin mitäs tehdään, naurettiin sen asiakaspalvelutyöntekijän kanssa, se oli, että jaa-a, ennakkotapaus. Tänään olivat laittaneet viestiä, että lähettelevät uuden telkun mahdollisimman pian. Toivottavasti ei sinne samaan kauppaan :D.

Niin paljon kun mä Helsinkiä rakastankin, niin täytyyhän jotain huonoja puoliakin olla ;D.

Kirjoitinkohan mä tästä jo? Liian paljon asioita muistettavana ja hoidettavana, ni pätkii ja pahasti.

-Mari

maanantai 18. lokakuuta 2010

Ellos yllättää

Nyt saatavilla myös Legon ja Me Toon vaatteita.

Mä näppäilin tilauksen Kavtin mustista nahkasaappaista. Supersuloisia ekolgisia nahkakenkiä olisin kovasti halunnut ruskeina (resorilliset), mutta ei niitä ollut, pöh.

-Mari

sunnuntai 17. lokakuuta 2010

Hammastahnan käyttötarkoitus?

Fannille tää on jääny jostain syystä hieman epäselväks.

Just pystyin ostaa Tigin shampoon ja hoitoaineen sillä, kun aikoihin meillä ei neitinen suihkussa ole harrastanut huttukeiton tekoa, johon on käytetty puoli pulloa shampoota.

Vaan erehdyinpäs!

Onneks neitisen tielle ei osunu ne Tigin putelit, vaan tällä kertaa hammastahnatuubi. Täysinäisestä tuubista on jäljellä ihan olematon osa. Hän oli ruutannu melkein koko tuubin nuken kylpyammeeseen.

Äiti: "nyt kerrot heti mitä sä oot sinne laittanu"
Fanni: "ethän sä äiti suutu, jos mä kerron?"
Äiti: "no riippuu mitä olet sinne laittanut, nyt heti kerrot"
Fanni: "mut ethän äiti suutu?"

Kertoi sitten. Ja rankaistuksena oli, että joutui välittömästi poistumaan suihkusta. Tietysti ensin pestyään purkit, joihin oli hammastahnaa lätränny ja myös lattianpesu.

Kuivaillessaan pyyhkeeseen neitinen vaan totesi "nyt mä äiti sanon noille tahnoille ja saippuoille: älkää enää ikinä huutako mua, että mä laittaisin teitä mun keittoihin".

Jeah.

-Mari

Tykkään Tukholmasta

Edellisellä risteilyllä tehtiin Tax freessä sen verran ostoksia, että saatiin bonuskortti, joka on voimassa su-ke lähdöillä. Ajattelin samantien, että käyttämättä jää.

Äsken kortti osu silmille muuttoraivausta tehdessä, päättymispäivä pompsahti silmille, 22.12.2010. Hei, mullahan loppuu työsoppari silloin! Ja eikun katselemaan mitä on tarjolla.

B-hyttiä 16 eurolla, A-ulkohyttiä 50 euroa. Tosin noi äkkilähtöhinnat on syksyn pyörinyt samoissa, enkä ole varma haluaako kukaan risteillä niin, että paluu on jouluaattoaamuna. Siis kukaan muu paitsi me :D.

Varailin nyt kuitenkin matkan, joka pitää maksaa vasta joskus joulukuussa, niin ehtiipä katella niitä äkkilähtöjen hintojakin silloin. Halvallahan niitä varmaan on, jos muut ei halua matkustella silloin.

Tukholma vaan on niin kiva, voisin käydä siellä paljon useemminkin, toi laivailu vaan on väähn turhan raskasta ja lentäminen+hotelli liian kallista. Voisin ihan jopa kuvitella muuttavani Tukholmaan.

-Mari

lauantai 16. lokakuuta 2010

Viikonlopun mietteet

Fanni lähti torstaina mummolaan syysloman viettoon. Sain pari huilipäivää pitkästä aikaa. Teki kyllä hyvää! Tänään tuli pampulainen kotia ja pääasiassa sovun ilmapiiri on tänään vallinnut täällä kaaoksen keskellä.

Ystiksen kanssa suunnattiin heti aamulla ysiltä Ikean penkojaisille. Vinkki saatiin Ikean myyjältä, kun yks päivä poistopisteessä pyörittiin ja pohdittiin huonekalu-asioita. Hemnesiä ajattelin tupata uuden huushollin täyteen, tv-tasollakin vaan hintaa 200e. Tänään se tosin irtos mukavaan 50e hintaan. Ostinpa samaa sarjaa lipaston 20e ja kenkäkaapin 20e. Kun halvalla sai! Pintavaurioita saattaapi olla, ei katteltu pintoja, toivottavasti ei nyt ihan kaatiskamaa ole. Sen näkee ens viikolla, jos päästää jo uuteen kotiin kasaamishommiin saakka.

Maanantaina saadaan avaimet, loppukuu on aikaa siirtää tavarat vanhasta uuteen. Ajoittain iskee ahdistus, lähinnä aikaansaamattomuuden vuoksi. Kirjahyllystä jo päästiin eroon ja sen näköistä täällä onkin. Kaikki tavarat lojuu ihan levällään, muuttolaatikoita olen pakannut vasta ihan muutamat. Miten kaksiossakin voi olla näin paljon pakkaamista?!

Uusi telkkukin odottaa Matkahuollon pisteessä noutamista, saa senkin suoraan kannettua uuteen kotiin. Tänään ostetut huonekalut taas veljen autossa. Veli-kulta varmaan repii huomenna pelihousunsa, kun yritän ehdottaa auton vaihtoa ja tehdä selvitystä, että maanantaina sen pitäis sitten tulla auton kanssa ja autella kantamisessa.

Kovasti yritän olla stressailematta, onhan tässä vielä aikaa.

-Mari

perjantai 15. lokakuuta 2010

Töissä...

...on päiviä kun on hillitön kiire. Hyvänä esimerkkinä maanantait. Ja sitten ne päivät kun 4/5 hoitajista on koulutuksessa ja loput yrittää pitää koko taloa pystyssä. Eilen oli semmonen päivä. Koko aika oli jonoa, jos ei paikanpäällä, ni puhelimessa.

...on myös päiviä, jolloin on tooosi hiljasta. Ja tänään on semmonen päivä. Aika matelee, puhelin soi harvakseltaan. Väkeä on sen verran ettei tarvitse huolehtia käytävällä olevasta jonosta, ainoastaan puhelimesta.

Pidän enemmän niistä päivistä kun on menoa ja meininkiä, kello juoksee, koska sitä ei ehdi edes katsoa. Kurja puoli on se, että ruoan joutuu lappamaan naamaan liian nopeasti ja mä olen tosi hidas syömään. Vessaankaan ei välttämättä pääse, jos puhelimessa ei ole muita. Tätä tosin sattuu joskus hiljaisinakin päivinä, kuten esimerkiksi NYT.

Mä kyllä niin tykkään tästä työstä, kaikenlaisista päivistä.

-Mari

torstai 14. lokakuuta 2010

Mekin ollaan ulkoiltu







Ärsyttää aika huolella toi roskaaminen. Töhriminen ei niin paljon. Onneks syksy on muuten kauniita värejä täynnä. Automatkat pääkaupunkiseudun ulkopuolelle on ollut tänä syksynä melkoinen kokemus, sitä osaa jopa nauttia parin tunnin autossa istumisesta, kun ympäristö on niin nättinä.

-Mari

-Mari

keskiviikko 13. lokakuuta 2010

Kappikselta aletettua

Vuorelliset housut ensi kevääseen seuraavaa kokoa, ihan Forssasta saakka piti nää housut hakea. Myöhemmin ostin samanlaiset ruskeana Helsingistä.



-Mari

tiistai 12. lokakuuta 2010

Neiti raapustaa

Viikonloppuna aamupalapöydässä keksin väylän syödä rauhassa. Laitoin Fannin kirjoittamaan ostoslistaa. Toki jouduin luettelemaan kirjain kerrallaan mitä mihinkin sanaan tulee, mutta paljon helpottaa jo neitosen kirjaintuntemus ja säästyinpä itse vaivalta kirjoittaa kauppalista.



-Mari

Prinsessa



Lauantaina tein jotain mitä en ole ikinä ennen tehnyt. Ainakaan muistaakseni. Kävin yksin leffassa, katsomassa Prinsessan. Sieltä mukaan nappasin myös cityn - tykkään! Jos nyt vaan olis aikaa lukea. Ja vahingossa lehdelle tulikin jo muuta käyttöä. Muuttopakkaukset. Itse leffa oli aika suuri pettymys, mutta enköhän mä tästäkin pettymyksestä pääse yli ;).

-Mari

maanantai 11. lokakuuta 2010

Ups.

Tänään meinas käydä huonosti. Heräsin aamulla, ihmettelin, et mitähän kello mahtaa olla. Mietin vilkaisenko sitä, hetken ajattelin jatkavani unia, mutta kurkkasin kuitenkin kellon. 6.34. Herätyksen piti soida 6.30, kellon kuva kyllä näkyi näytön ylälaidassa. Yllätys olikin suuri kun katoin, että olin silmät sikkurassa laittanut kellon soimaan 23.26 tai jotain vastaavaa.

Heräsin kyllä enemmän kun sopivasti..

-Mari

Koot taas kummastuttaa

Esprit on yleensä aina ollut melko naftia. Hullaeilta ostetut sukkikset on kokoa 110/116cm ja mietin mahtaako olla just nippanapat. Yllätys oli suuri kun paketin avasin, nehän oli tosi reilut. Tiedä sitten kutistuuko pesussa jonkun verran.

Toiset sukkarit on Bogin 120cm. Ja paljon pienemmät!



-Mari

sunnuntai 10. lokakuuta 2010

Lapseni nukkuu kengät jalassa

Tässä todistusaineistoa.



Oloasu/yökkäri H&M:ltä 14,95e (Fanni vaatimalla vaati saada tän). Kengät KappAhlin alesta 10,95e-20% lisäale. Kengissä vielä siis kumppari ja lappukin kiinni. Pikkasen oli pienet varpaat hiestä märät ku otin kengät pois jalasta.

Että tämmöstä meillä tällä kertaa.

-Mari

lauantai 9. lokakuuta 2010

Salaiselta



Eilen tuli eka posti salaiselta ystävältä. Pimeisiin iltoihin turvaa tuomaan kaksi heijastinta, Fanni heti nappas tuon pinkin, aivan ihana! Mietin hetken alanko riitelemään siitä, mutta kait sitä isompana ihmisenä on joustettava tämmösissä asioissa ;). Geisha-patukoita oli kaks, toinen vaan meni jo ennen kuvaamista parempiin suihin.

Kiitoooooos salis :).

-Mari

No sehän on selvä!

Fanni on aamun ollut taas jokseenkin vähän rasittava. Sekään ei osaa olla kotona, koko aika pitäis tapahtua jotain. Päätin heittää sille visaisen kysymyksen, jotta sais vähän jotain mietittävää:

M: "mitäs sä aiot toivoa joulupukilta?"
F: "Prinsessa räkäpaperia"

Vastaus tuli vielä sillein neitosen lainkaan vastausta sen koommin miettimättä. Mutta mikäs siinä, jos Prinsessa räkäpaperiin tyytyy. Näitä tais olla hullareilla, täytyy varmaan käydä pukinkontiin hakemassa.

-Mari

perjantai 8. lokakuuta 2010

Totaaliväsymys

Viikonloppu tuli enemmän kuin tarpeeseen. Lastenohjelmien aikaan oli pakko ottaa pienet unet, silmät vaan painu kiinni. Ja silti väsyttää, ihan hurjasti.

Hommaa olis vaikka kuinka. Siivousta, siivousta, siivousta. Ja pakkailutkin pitäisi aloittaa, eipä siihen ole enää kun reilu viikko, että saadaan uuden kämpän avaimet. Jostain syystä en ole lainkaan innoissani. Yleensä oon tykännyt muuttamisesta, saa kaikki turhat tavaratkin raivattua pois. Ehkä se on tää väsymys mikä nyt tökkii.

Ystis taas houkutteli maalle. Tekis mieli lähtee pakoon tätä kaaosta, pääsis niin paljon helpommalla. Mutta tokihan tämä samainen kaaos olisi taas sunnuntaina edessä. Ja niin kaipasin tätä kotoilua, en sitten kuitenkaan osaa vaan olla.

Täytyy tuumailla.

-Mari

Hennesiltä

Talvihaalari. Oikein kiva. Ja 25% alennuskoodilla jotain 37e. Ei siis paha, kuitenkin teipatuilla saumoilla, eli pitäis pitää myös vettä. Tuleva talvi näyttää.







-Mari

torstai 7. lokakuuta 2010

Hullareilta

Eilen käytiin Fannin kanssa iltapäivästä. Ihmisiä oli riittämiin, hulluksi siellä tosiaan meinasi tulla, kiitos tuon 5-vuotiaan, joka säntäili minne sattuu.

Eilen ostettiin:

Benetton trikoopaita 6,90e, Bogi sukkikset 8,90e/2kpl, Esprit sukkikset 5,90e, Bogi sormikkaat 3,90e/3kpl.

Benettonin neuletakki 14,90e.

Benettonin collegetakki 16,90e.

Eilen ostettiin lisäksi karkkia (tietty!), silmämeikinpoistoainetta, huulirasvaa ja äidille trikoopaita.

Lisäksi käytiin kappikselta hakemassa vaaleanpunainen collegetunika, n.8e. Maanantaina ostettiin samanlainen harmaana ja kun se oli niin sievä, niin piti toisessa värissäkin hakea.

Eiliseltä jäi sitten harmittamaan Tigin shampoo+hoitoaine, jotka kävin tänään hakemassa, yhteensä 38e. Mukaan nappasin myös Haisuli-muumimukin 10,90e. Pentikin porokynttelikköä kävin taas silittelemässä, onneksi tuohuskynttilät oli loppu, joten oli hyvä syy jättää kynttelikkökin ostamatta.

-Mari

keskiviikko 6. lokakuuta 2010

Syysillat on niin parhautta



On semmonen olo, että toistan itseäni. Hehkutin viime syksynä varmaan ihan samoja syysillan parhauksia.

-villasukat
-lämmin kaakao
-kynttilät

Tähän iltaan ekstra kivaa toi uudet Pentikin tuikkutelineet, vai miksihän lie näitä kutsutaan. Kävin Pentikillä varaamassa nää kun oli hinnat kuutamolla ja maanantaina kävästiin hakemassa. Hetken aikaa kesti ennen kuin raaskin avata setit, nyt ne jo koristaakin keittiön pöytää (joka muuten on kaaoksen vallassa).

Hulluilla päivillä on Pentikin hopeoitu porokynttelikkö 29,90e ja hurjasti tekisi mieli ostaa se. Järki vaan haraa vastaan, ettei 30 euron sijoittaminen kynttelikköön ole kovin fiksua. Tänään kävin poroja jo vähän silittelemässä, mutta sain ainakin toistaiseksi pidettyä näppini kurissa ;).

-Mari