maanantai 16. kesäkuuta 2014

Sano se

Buzzadorin kautta pääsin testaamaan ja jakamaan ystäville post it-lappuja. F on pitkään toivonut omia post-it lappuja, ja saikin niitä nyt omaan käyttöönsä myös. 

Laput ovat supermonikäyttöisiä. Entistä vahvemman liima-aineen ansioista post-it super sticky -viestilaput tarttuvat useimpiin, myös epätasaisiin ja pystysuorin pintoihin, kuten tietokoneen näytöt, valkotaulut ja seinät.

Laput ovat superluotettavia. Voit olla varma, etteivät tärkeät viestisi jää huomiotta!

Sormiin liima todellakin tuntuu tarttuvammalta kuin aiemmin. Tein myös testin työhuoneen röpelöpintaiaseen seinään, ja laput todellakin pysyy seinässä.


Buzzadorina pääsen kokeilemaan tuotteita, jakamaan näytekappaleita ystäville, kertomaan kokemuksiani tuotteista internetissä ja raportoimaan kokemukseni kampanjan tuotteesta buzzadorille.

-Mari

sunnuntai 4. toukokuuta 2014

Vaatteista

Lastenvaatteiden ostaminen on nykyisin huomattavasti aiempaa hallitumpaa ja hillitympää. Toki niitä vieläkin on liikaa, tosi vähällä pärjäisi. Kulutustavaraa näin kevään koittaessa on housut. F käyttää mieluiten trikoita, lämpimillä ilmoilla trikoocapreja. Molempia kuluu. Vappuaattona ulkoiltiin, vappupäivänä oli näissäkin kuvan trikoissa polvissa reikä. Vaatteet menee pitkän aikaa, eikä varsinkaan trikoista ole enää eteenpäin kierrätettäväksi. Koululaisella on oma mieltymys tiettyihin vaatteisiin (NE TRIKOOT), eikä äitin maanittelut enää auta. Mekkojen ja farkkujen käyttö on jäänyt lähes kokonaan.


Takki Ticket to heaven, trikoot 3 pommes, kengät Nike.

-Mari



lauantai 3. toukokuuta 2014

Toukokuu


Mökillä, isovanhempien rannassa. Kylmä, aurinkoa, tuulta ja vesisadetta vuoronperään. Puutöitä, muutamat istutukset, roskien polttoa ja ripaus haravointia. Vihdoin sain myös kunnon pihviä, enska (eno) grillaa parhaat pihvit.  

Ihana viikonloppu takana, saavutin hetkellisesti sisäisen rauhan kaiken kaaoksen ja mielenkaaoksen keskellä.

-Mari


sunnuntai 27. huhtikuuta 2014

Kuvia viikolta

Ensimmäinen evakkoviikko. F on ollut isän luona koko viikon, saivat sieltä kouluun kyyditsemiset järjestettyä. Aurinko on hellinyt pääkaupunkiseutua ja parina päivänä kävelin töistä 1,5h kotimatkan. Perjantaina autoilin töihin ja takaisin.

Kuukauden kuluttua matkoillaan Turkin auringon alla, joten piti viime hetkillä ryhtyä karkoittamaan sokeripöhöä. 


Vikana teiniconssit, jotka ostin laivalta muutama kuukausi sitten. Törkeet!


-Mari




maanantai 21. huhtikuuta 2014

Pääsiäinen

Erikoinen pääsiäinen takana. Pari päivää oltiin aikuisten kesken mökillä, lapset ukin hoivassa mummilassa. Vene laskettu, vesillä käyty pariinkin otteeseen. Hyvä kun just just juhannukseksi on tavallisesti vene saatu veteen. Puutöitä käytiin hetki ahkeroimassa isovanhempien mökillä.



Pääsiäisen jälkipuoli ollaankin sitten pakattu kotia remontin tieltä yhteen huoneeseen. Viideksi viikoksi joudutaan evakkoon remontin tieltä. Eilen illalla ehdittiin onneksi jotain muutakin. Käytiin uimarannalla läträämässä, urheilukentällä urheilemassa ja katsomassa lentokoneita. Lapsillekin jotain mukavaa puuhaa. Ihana kevät! Ja koko kesäkin vielä edessä.

-Mari

tiistai 25. maaliskuuta 2014

Auringonlasku

Tänään kehä 1 länteen klo 19. Todellinen näky oli vielä upeampi.


-Mari

torstai 6. helmikuuta 2014

Opiskelua, jumppaa ja muuta humppaa

Aloitin syksyllä työhön liittyvän täydennyskoulutuksen. Kuussa on kaksi opiskelupäivää, tuo kivaa vaihtelua elämään. Tokaluokkalaisen vanhempana päätin käyttää myös hyödykseni osittaisen hoitovapaan, päivittäinen työaika on noin 8-14. Lyhennetty työaika on toiminut erinomaisesti (lukuunottamatta taloudellista puolta, joka on surkea!).

Kuukauden eka keskiviikko on opiskelupäivä Arabianrannassa ja keskiviikkoisin F:lla on jumppa Käpylässä. Olen kipsutellut tuon parin kilometrin matkan ja päässyt toteuttamaan yhden haaveeni samalla.

Jo lapsena muistan haaveilleeni siitä, että pääsisin kävelemään Koskelantiellä jalkakäytävää, joka kulkee ajokaistojen välissä, ja jota reunustaa suuret istutetut puut. Nyt tämä haave on toteutunut jo muutamaan kertaan. Odotan vielä kevättä, puissa näkyviä silmuja ja lehtiä. 

Joskus onni syntyy niistä hyvin pienistä asioista :).




Kuvat eiliseltä. Siirtolapuutarhamökin lintulauta on niin sievä!

Ihanan aurinkoinen päivä, jospa kotiin päästyä suuntaisi taas ladulle.

-Mari