perjantai 17. joulukuuta 2010

Stressitön joulu

Jostain syystä mä en oo juurikaan stressannu joulua. Ehkä siks, että mä oon ihan pihalla. Kaikesta. Siis ihan kaikesta. Me ollaan vaan möllötetty, koko joulukuu (ainakin tähän saakka) on vaan lipunut ohi. Tuntuu, etten oo saanu mitään aikaseks ja silti aikaa on kulunut hurjasti.

Jouluvalmisteluista. Korttikuva otettiin ajoissa, en kauheesti jaksanut panostaa. Kortit sain ajoissa postiin, myös lahjakuviot on ollut hyvin selvästi jo pitkään, yksi lahja vielä puuttuu- Fannin kummille. On vaan niin vaikea keksi, sama ongelma on joka joulu. Lahjat pitäis vielä pakata, ja osa niistä odottelee vielä postissa noutajaansa.

Jouluverhot ja pöytäliinan sain laitettua ihan hyvissä ajoin, siihen kodin koristaminen jouluun sitten jäikin. Pieni koristekuusi tönöttää vessaan kuuluvan laatikoston päällä olohuoneessa ilman koristeita. Vessan laatikosto ei mahdu vessaan, yksi pyörä on rikki. Tavarat sieltä pitäisi sijoittaa jonnekin ja laatikosto viskasta roskiin. Minikuuselle en ole keksinyt paikkaa, ja koristeet on todennäköisesti kellarissa. Olkoot siellä. Laitetaan, jos jaksetaan ja ehditään.

Tänään pikkujouluillaan meillä. Olin kokonaan unohtanut. Muistutus tuli ystävältä toissapäivänä, kun kyseli aloitusaikaa. Ei olla siivottu. Muuton jäljiltä aina vaan lojuu tavaroita pääasiassa keittiön pöydillä. Tavaroita, jotka eivät ole löytäneet paikkaansa, kuten esimerkiksi silitysrauta. Onneks ne on ystäviä, ne ehkä selviää meidän kaaoksessa.

Eilen juostiin keskustassa kaupoilla ja joulun tuloa ihastelemassa narinkkatorilla sekä Stockan jouluikkunasta. Ei ehditty edes Tuomaan markkinoille. Jotain mä siis olen saanut aikaiseksi kuitenkin. Ostoksia nimittäin. Ja paljon! Meidän ensi talvo topan osalta alkaa olla kasassa. Kun vaan jostain löytyisi aikaa kuvata, niin voisin yrittää jonkinlaista postausta ostoksistakin tehdä.

-Mari

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti