Alkusyksy oltiin niin terveitä, ihan hämmästelin. Nyt ollaankin sitten jo toista kertaa lyhyen ajan sisällä kotona. Eilen soitettiin päiväkodista, että tytöllä on lämpöä. Hyvin lievää sellaista, mutta yskä on ollut mahtava ja nenä vuotaa. Eilen oli myös päänsärkyä.
Tänään oli pakkorako käydä enon/veljeni työpaikalla korjauttamassa pakoputki. Ja ihana velikulta saikin sen korjattua, ei tarvinnut rahaa taas laittaa autoon. Jos sitä yhden joululahjan ostaisi palkaksi tästä hyvästä ;). Pyörähdettiin myös pikana kirjastossa vaihtamassa kirjat uusiin ja postista hakemassa muutamat joululahjat. Ennätin joululahjaostoksillekin, kun laitoin Mannin enon matkassa mummolaan. Joululahjat alkaa olemaan aika hyvin jo kasassa. Ainoastaan Fannin kummitädin lahja tuottaa päänvaivaa.
Kotona on leikitty, välillä levätty. Uusi matto soveltuu oikein hyvin levähtämiseen leikin lomassa, varsinkin kun nappaa sohvalta torkkupeiton matkaan. Flunssasta huolimatta Manninkainen jaksaa myös hyppiä ja pomppia.
Fanni tykkää käyttää kotona tommosia alustoppeja. Meillä on ollut ihan muutamat vaan ja ne tuntuu aina olevan pesussa. Tänään kävin H&M:stä ostamassa parit toppi ja pikkarit-settiä lisää, pukinkonttiin :).
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti