tiistai 15. kesäkuuta 2010

Tytön omat alueet ja piikit

Töissä puhuttiin työkaverin kanssa pedofiliasta, hän mainitsi, että omille lapsilleen (8v ja 10v) on pienestä saakka painottanut että bikinialueille ei kenellekään ole asiaa. Havahduin, että ehkä meilläkin olisi jo pikkuhiljaa aika...

Äsken Fanni otti puheeksi piikit. Lähiötapahtumassa oli kertomassa lavalla mies muun muassa likaisista huumeneuloista. Neiti olli kuunnellut korvat höröllään ja ottanut opikseen. Tietysti näitä juttuja oli aiemmin jo kotonakin puhuttu useaan kertaan, mutta kertaus on opintojen äiti. Ja voihan olla että ulkopuolisen sanomana menee paremmin perille kuin äidin sanomana ;).

Katsoin kuitenkin sopivan hetken koittaneen ja kerroin, että ketään ei saa sun pimppiin ja peppuun koskea ja kysyin ettei vaan ole koskenut. Fanni lisäs että niin toisen tisseihin ei myöskään saa koskea. Fantastista, asiat menee perille. Fanni tähän vielä että Jessica on pussannut mua. Melko mielenkiintoista kuinka noin pieni kuitenkin yhdistää pussaamisenkin aiheeseen, joka liittyy seksuaalisuuteen ihan täysin. Mä en ihan tajunnu sitä kuinka se saatto yhdistellä asiat noin...

-Mari

1 kommentti:

  1. Kyllä mä oon ainaki jankuttanu, et em. asioihin ei saa koskea (ja ettei ehkä aina kannattais itekään renkata niitä :D). Ja koittanu sanoa, et jos ikinä käy mitään, mistä haluaa puhua, niin äitille saa sanoa aina, vaikka kuinka joku sanois, että on salaisuus eikä saa kertoa muille... S tuumas vaan, että "joo varsinki, jos pelottaa, niin sit voi sanoa äidille". Toivotaan, et opit menee perille.

    /S

    VastaaPoista