Kuva ei liity tähän hetkeen mitenkään, mutta näin meillä haetaan kaapista vaatteet.
Yhdeksän tunnin yöunista huolimatta väsyttää. Pitäis lähteä liikkeelle ennen kun käy niin että sitä jämähtää kotiin, eikä pääse mihinkään. Kummityttö oli viime yön yökylässä ja tarkoitus olisi mennä uimaan tänään. Tämä pieni 2-vuotias tyttönen kun ei ole vielä elämänsä aikana ehtinyt uimahallissa vierailemaan. Pidän sitä oikein mieluisana että voin tarjota kummilapselle niitä hieman erilaisia elämyksiä, ja niinkin halvalla kuin minun uimahallilippu 2,40e! Jos vaan lähiöteatterilla on keväällä jokin kiva pienelle sopiva näytelmä niin ehdottomasti suuntaamme sinne elämysmatkalle seuraavaksi. Fannin kanssa käytiin joulukuussa katsomassa Joulupukin päänsärky- näytelmä ja jäi harmittamaan kovasti etten tajunnut kummityttöstä ottaa matkaan.
Fannin kanssa elämä on superisti hankalampaa kun ympärillä on muita lapsia. Alkuviikosta tehty reissu lapsuudenystävän luokse, jossa myös yövyimme, oli todella raskas juuri sen takia että kaikesta saa vääntää tuhannesti. Neitokainen ei malta syödä kun on kivat lelut ja paljon härdelliä ympärillä, nukahtaminen ei meinannut onnistua lainkaan ja yltyikin hysteeriseksi "mennään kotiin" itkuksi. Siivoominen ei myöskään maittanut (tosin koska se nyt maittais?). Nyt tuntuu olevan samat kuviot. Jatkuvaa äidin ja tyttären välistä vääntämistä siitä mikä on sallittua ja kuinka käyttäydytään. Raastavaa. Nyt väännetään siivoomisesta, jälleen! Uimaan lähdetään vasta kun huone on siisti.
Onneks huomenna alkaa arki.
-Mari
Suosittelen sitä nukketeatteri sampoa (sehän on tossa puotilassa) myös kokeilemaan, musta on ainakin siellä ollut kaikista kivoimmat esitykset kun niissä on aika paljon kaikkia lauluja. Iida on aina jaksanut niitä kaikista parhaiten seurata varsinkin pienempänä jos sitä Juuliaa ajattelee. Niiden pääsiäis näytelmä on ainakin tosi ihana!
VastaaPoistaNo älä huoli, mun reilu 4v ei oo vielä koskaan ollu uimahallissa... Eiku onpas x) Mut ei Suomessa kylläkään. Eikä se ihan uimahalli uimahalli ollu... ulkouimala :) Mut joo...
VastaaPoista/S
Milla: ku mä en tykkää nukketeatterista, ni en jaksa ite keskittyy :D. Tosi paljon siellä oli pieniä katsomassa sitä joulupukin päänsärkyä, ja kun se Juulia on melkos rauhallinen tohon Fanniin verrattuna, ni eiköhän se paikallaan pysy. Kunhan ei vaan oo mitään pelottavia huoneeseen.
VastaaPoistaS: On vaan kiva et voi tarjota jotain semmosta mitä ei normaalisti tee. Niiden perheessä kun on pieni vauva, ni ei äidillä edes oo mahdollisuutta mennä. Ja isä, noh, tiedät kyllä minkälaisia ne isät yleensäkin on ;D.
Juuri eilen nappasin nuorimmaisesta kuvia samanlaisessa touhussa!
VastaaPoistaMeidän neidin vaatekaappi vaan on huomattavasti sotkuisempi ;)
Uiminen on meillä ihan hillittömän mieluista puuhaa, yleensä käydään Vuosaaressa, siellä kun on se ihanan lämmin allas...
Mude: me käytiin Itiksessä uimassa, taitaa olla meille lähin halli ja sielläkin on lämminallas, joka tosin oli ihan täynnä eilen.
VastaaPoistaMeillä on vaatekaappi järjestetty niin että on aina yhteensopivat paita ja housut/ tunika ja leggingsit päällekäin niin on tytön helpompi valkata vaatteet itse.