perjantai 1. tammikuuta 2010

Lomailua

Lomaa on vielä muutama päivä jäljellä, harmillista. Fannia aloin jo valmistamaan päiväkotiin menoon, tänään muistuttelin että muutama päivää enää ja sitten on taas tarhaan meno. Ei kovin innoissaan neitokainen ollut tästä uutisesta. Mulla alkaa työharjoittelu vasta reilun viikon päästä, mutta tarkoitus olisi taas kovasti yrittää tehdä niitä rästitehtäviä ens viikolla (sen takia Fanni menee jo hoitoon).

Lomasta muutama päivä vietettiin mummilla, kun mummi ja eno olivat Rukalla. Siivoiltiin enon vaatekaappi ja kauhisteltiin parittomien sukkien määrää. Fanni oli apulaisena etsimässä yksinäisille sukille kavereita.

Mummolassa näkyy Juniori ja neiti nauliutui (onkohan toi edes sana?) tv:n ääreen turhankin tehokkaasti, kotona ei telkkaria kovin paljon katsota, varsinkaan nyt kun salkkarit on tauolla. Yökkäri muistaakseni Nansoa, mummmin ostama.

Yhden joululahjan sai avata mummin luona ennen kuin lähti toiseen mummolaan joulunviettoon.

Paketista tuli Nalle Puh- nuken tuplarattaat, jotka olivat toivomuslistalla sadan muun lelun kanssa. Nämä saatto kyllä olla semmonen äidin lapsuudesta kumpuava haave, joka ei ikinä toteutunut :D.

Ehdittiin myös shoppailemaan ennen tämän vuoden lakkoa. Lindexin alesta -70%. Jotain 3,5-5e jäi näille hintaa/kappale.

H&M:ltä pipoja (3e/kpl) ja sormikkaita (1e/kpl) kevääseen sekä sukkikset (3e). Sukkiksia ostin myös 2kpl paketin (5e), jotka ennättivät jo käyttöön.

Joulupukki toi "tosi ihanan" mekon.

Ja myös Hello Kitty- läppärin. Tässä näkyy taas neitokaisen tyylitietous, jumppapuku+ legginsit ja säärisuojat, joita ei kyllä fudiksessa suostunut käyttämään :D.

Ruokailua varten piti vauvalle laittaa ruokalappu ;).

Joulupäivänä käytiin leffassa, katsomassa Alvin ja pikkuoravat 2, oli ihan huippu (ainakin äidin mielestä). Vaatteet taitaa kaikki olla h&m:ltä, kengät Haloselta.

Metrossa iski jo väsmys

Paljon ollaan kyläilty ystävien luona, yökyläilemässä käytiin Forssan lähellä yhden lapsuudenystävän luona. Matkaa tehtiin toisen lapsuudenystävän ja hänen lapsien kanssa. Lasten nukuttua käytiin saunassa, pelattiin wiitä ja rupateltiin. Ulkoilua kyläreissulla:

Eilen, uudenvuodenaattona käytiin Heurekassa, jossa oli muutamia mielenkiintoisia juttuja.

Uudenvuodenaattoilta vietettiin ystävälapsiperheen luona, syötiin herkkuja ja rikottiin lakia: aikuiset ampui muutaman pikkuraketin ilman suojalaseja ja lapsien annettiin polttaa tähtisädetikkuja. Muutamat seikat uudessa laissa koen vaan ylireagoinniksi. Lapset on tähtisädetikkuja on polttanut ties kuinka kauan, enkä ikinä muista edes lukeneeni että mitään olisi sattunut, joten en näe aiheelliseksi viedä lapseltani sitä iloa, jonka noinkin pieni asia tuo tullessaan. Ulkovaatteet Lindexin alesta FIXiä, housut 25e ja takki 30e. Rukkaset Reimatec, villakypärämyssy Kivat.

Hyvillä mielin aloitamme vuoden 2010, mielenkiinnolla odotan taas mitä vuosi tuo tullessaan. Isoja juttuja on tapahtumassa, valmistuminen ja töihin meno. Sen myötä myös jossain vaiheessa muutto.

-Mari

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti