Mä oon tainnu viime päivinä keskittyä vaan valittamiseen, mutta jatketaan samalla linjalla kun vauhtiin on päästy.
Mä oon niin rikki, poikki, katki, puhki kun vaan saattaa ihminen olla. Tai ehken kuitenkaan ihan niin pahasti, mutta melkein. Väsyttää (niinku aina), ja selkä on taas jotain ihan järkyttävää. Koko ilta meni Fannin kanssa vääntäessä, eiks tää vääntäminenkin vois jo loppua?!
Ja mulla on työstressi. Mä en oo hemmetti edes palkallisessa työssä, ja mulla on stressi! Tän ei tosiaan kuuluis ehkä mennä ihan näin. Tänään tuli yks terkka (ei mun oma ohjaaja siis) kysymään että voisinko vetää huomenna aamupäivästä äitiysneuvolalääkärin terkkaosuudet, ja tyhmänä lupauduin. Vasta nyt illasta aloin miettimään näitä vastuukysymyksiä. Okei, tietty ne menee lääkärin luokse mun jälkeen, mutta silti.
Ja mun ohjaajaa selkeesti otti päähän kun sanoin hoitavani sen lääkärihomman. Ilmeisesti sitä ottaa päähän etten oo tekemässä sen töitä. Raivostuttavaa, taas kerran. Tänään aamusta otin yksin vastaan kaksi raskaana olevaa, ekakerran kävijää. Ohjaaja tuli aina lopusta mukaan kun oli verinäytteiden oton aika. Ja kysyin muutamat kysymykset mitä en ite tienny.
Nyt Tehy loppuun ja nukkumaan, huomenna on taas muistettava liikaa asioita, tulee hurjan raskas aamupäivä. Mitähän ikinä mun töihinmenosta tulee? :O
-Mari
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti