Työstä

Välillä tuntuu niin raskaalta. Nähdä kaikki ikävät asiat. Nuoret tytöt, jotka on raskaana ja ne pohtii pitääkö lapsen vai ei. Ja näitä on niin paljon, tietäisittepä vaan. Tänään on osunut eteen jo kaksi, alaikäinen, joka oli huolissaan, ettei kotiin mene laskua, koska on käynyt lääkärillä raskauden keskeytyksen vuoksi. Ja päälle parikymppinen, joka ei osannut päättää haluaako pitää lapsen vai ei. Takana jo yksi aiempi keskeytys.

Ja sitten tärähtää paikalle 18-vuotias tyttö, joka alkaa itkemään heti ovesta astuttuaan. Kertoo olevansa uupunut. Ei hyvää päivää, mihin tää yhteiskunta nää nuoret ajaa. Tyttö kertoo käyvänsä työharjoittelua, samalla useita koulutehtäviä tehtävänä. Kyllähän se niin on, että toiset kestää enempi painetta ja toiset taas ei niin paljon, mutta kyllä mua vaan surettaa se, että 18-vuotias joutuu hakemaan sairaslomaa uupumuksen vuoksi.

Selailin vanhoja lukiokalentereita jokunen päivä sitten. Tuli olo, että voi niitä aikoja. Onneksi ne kipeimmät muistot on alkanu haalentumaan ja sitä muistaa ainoastaan ne silloisten viikonloppujen ilot ja riennot ;). Mutta aika täydeltä se kalenteri näytti. Oli fudistreenejä, oli autokoulua ja kirjoitukset lähesty. Tärkeintähän siinä vaiheessa oli ne viikonloput! Ja silloin mentiin. Varmaan poikkeuksetta aina ne kaks päivää, ja välillä vähän viikollakin.

Onneks ne ajat on ohi. Sitä on tullut vanhaksi ja nauttii kotona olosta. Eikä oo mitään aamujen oloja! Vaikka ei se krapula silloin mikään paha ikinä ollutkaan, toisin kuin tänäpäivänä. Nyt ei tarvii kun käydä ulkona, autolla, kotiutua ajoissa, eli kahden aikaan ja seuraava päivä on ihan pilalla, kun on niin koomassa. No nyt juttu lähti vähän lapasesta. Mä kyllä niin tarviin nää muistot. Nyt ollaan G:n kanssa paljon muisteltu. Ollaan vähän niinku palattu tietyllä tavalla siihen aikaan. Säälittävää :D.

Mutta voi noita nuoria, se on niin vaikeeta kasvun aikaa vielä. Ja ne on jo ihan burn-outissa :(.

-Mari