Vein Fannin aamulla tarhaan ja lähdin ajamaan töihin päin. Heti eka bussipysäkki tien toisella puolella päiväkodin jälkeen, mies maata retkotti maassa makuullaan. Sydän pompsahti taas kurkkuun (niin käy aina kun eteen tulee joku tämmönen tilanne). Adrenaliini tuiskahtaa vereen varmaan melkoinen määrä. Eiku auto oman puolen bussipysäkille, kännykkä laukusta ja katsomaan mikä on tilanne. Ehdin kävellessä jo kirota, että perkules, kun en tajunnut elvtyssuojaa napata matkaan, se kun roikkuu työavaimissa kiinni ja ne oli laukussa. Pääsin parin metrin päähän ja näppäsin jo hädissäni hätäkeskuksen numeron. Mua pelotti taas niin paljon. Kotihoidossa töissä ollessani löysin yhden asiakkaan kuolleena kotoaan ja pienet traumat on jäänyt, joo-o. Siitä aina se paniikki.
Huudahdin maassa makaavalle miehelle jotain ja hitaasti aukes silmät. Raportoin hätäkeskukseen ja lähetti poliisipartion tulemaan. Tai vähän epäselväks jäi, että oliko joku jo ennättänyt soittamaan ja oliko se partio jo sillä hetkellä tulossa.
Samaan aikaan toiselle puolelle tietä pysähtyi auto, mies ikkunasta kysäisi onko kaikki ok, vastasin vaan että joo. No mies siitä sen verran virkos, että nousi istumaan, hytisi kylmästä (t-paita ja farkkutakki päällä). Jäin siihen poliiseja odottelemaan. Juteltiin siinä jonkun aikaa, kertoi, että oli käynyt nukkumaan, koska oli alkanut väsyttämään. Kyseli onko tässä joku ongelma ja kerroin huolestuneeni kun hän maassa makasi, oli kiitollinen, että pysähdyin. Mies siinä sitten ihmetteli mitä mä vielä siinä teen. Jäin odottamaan poliiseja, kun en tiennyt kantaako sillä jalat lainkaan. Kerroin, että poliisit on tulossa, ni se alko naureskelee mulle: älä nyt poliiseja soita. Yritin kertoa, että soitin jo. Poliiseja ei alkanu näkymään, joten oli pakko lähtee töihin. Sanoin miehelle heipat ja menin.
Pikkasen vaan jäi mietityttämään. Kun mä pysähdyin siihen paikalle, ni mun edellä ajoi just kaksi autoa. Ja kummatkin kylmänrauhallisesti ajo ohi. Ei edes hiljentäny siinä kohdalla. Harmittaa ihan vaan sen vuoksi, että sitten kun kyseessä onkin sairauskohtaus, eikä kukaan pysähdy. Tai jos olisi tämäkin mies vaikka päänsä lyönyt pahasti. Mulla ei omatunto anna periks, että kulkisin vaan ohi. Saattaa tosin osittain olla ihan ammatinkin vuoksi, mutta silti.
Olisi kiva elää maailmassa, jossa tietäisi saavansa ohikulkijoilta apua vastaavassa tilanteessa.
-Mari
Niinpä. Itse maalta tulleena aina pysähdyn kaikkien dokujen(kin) takia. Olen aina saanut hätäkeskuksesta niin töykeitä vastauksia, kun soitan sinne, että täällä makaa puoliksi Hämeentiellä joku mies, että tulisko joku korjaamaan pois. Yleensä vastaus on, että joo, laitetaan poliisi ajamaan sitten kun se ehtii. Seuraavan kerran soittaessani kysyn, että jätänkö tänne jäätymään ja tilaanko ruumisauton aamuksi.
VastaaPoistaMies kanssa ihmettelee, kun Suomessa ei kukaan puutu mihinkään asioihin. Siis toiset ihmiset. Onneksi kaikki ei ole samanlaisia.
Ei anna mullakaan sielu periksi jättää kadulle tahi kadun viereen. Hätäkeskuksen suhtauminen on yleensä aina erittäin nihkeää. Varsinkin jos et pysty toteamaan mitään näkyvää vammaa.
VastaaPoistaKerran olen kyydinnyt aamuyöllä kaatuneen mummelin sairaalaan. Oli toinen nilkka mennyt aivan ympäri. Pakkasilla oli paljon helpompi nostaa kohtuu kevyt mummeli autoon ja viedä ite, kun jäädä oottelemaan lanssia.