lauantai 4. syyskuuta 2010

Voihan mahapöpö.

Pari päivää oli vähän paha olo, eilen vähän enemmänkin kun vaan vähän, iltaa myöten paheni pahenemistaan. Ennen kymmentä menin sänkyyn ja siitä pöntön ääreen joskus 23 aikaan, kun olin yli tunnin pyöriny. Paristi oksentelin. En taas muistanutkaan kuinka hurjan kurjaa touhua se on.

Aamulla olo oli kuiva. En pisaraakaan vettä uskaltanut yöllä juoda. Niinpä varovasti aloittelin puolella lasillisella vettä aamusta. Vettä on mennyt jo ihan kivasti. Selkäkin on vihoitellut (se on tää ikä ;D) ja jouduin ottaa Buranan tyhjään mahaan. Äsken sain jo Piltinkin syötyä.

Olo alkaa olla jo ihan hyvä. Vähän on tietysti kurjaa, koska viikonlopuksi oli suunniteltu ohjelmaa. Huomenna olis ollut kaverin pojan 6-vuotis syndet ja meidät nyt toivotettiin tän myötä ei-tervetulleiksi. Ja huomenna olis yhdet Me&I-kutsut, jollen oo tartuttanu kutsujen järjestäjää lapsineen.

Perjantai oli kyllä niin odotusta täynnä. Ja päivän kruunas vielä se, että sain töitä. Aloitan heti uudessa paikassa kun edellisessä lopetan. Vaikka tuolla vanhassa olis nyt kanssa sitte ollu töitä. Mielummin olisin sinne jäänyt, ni ei olis tarvinnu stressaa taas uutta paikkaa ja uusia ihmisiä.

Et zemmosta meille.

-Mari

3 kommenttia:

  1. Voi yöks tosiaan! Eipä ole kuin kerran aikuisiällä vatsapöpöä sairastaa, mutta se olikin sitten viikon kestävä noro. Tosi inha tauti. Toivotaan, että meni teiltä tuolla ohi.

    Ja onnea uudesta työstä! Ihanaa ettei tarvi työn saamisesta stressata.

    VastaaPoista
  2. Mihin sä oot menossa töihin? :) Ja mihin sä oot menny FB:sta??

    /S

    VastaaPoista
  3. Oon menossa Vantaalle yhdelle ta:lle, mut en kuitenkaan siihen teidän ;).

    VastaaPoista