Blogi kertoo 28v. äidin ja 8v. tyttären yhteisestä taipaleesta. Tykätään sisustamisesta, vaatteista, retkistä ja kaikesta hömpöttelystä, blogitekstit koostuu pääasiassa tästä kaikesta.
lauantai 24. lokakuuta 2009
Shoppailtua
Tänään lähdettiin heti aamusta Itikseen, tarkoituksena käydä Jesper Juniorin ½-hintapäivillä ja kurkkaamassa Stockan ale. Itiksessä hurahti kuitenkin puolipäivää ja mukaan tarttui kaikenlaista.
Jesper Juniorista Reimatec rukkaset n.15e, kosteussuojatut toppahousut n. 15e ja kauluri n.2e.
Lindexillä oli aletutotteet puoleen hintaan, mitään todella kivaa ja halpaa ei löytynyt, pinkki-ruskea Bamse sadetakki seuraavaa kokoa kaappiin odottamaan, hintaa oli 8,5e. Toppi ja pikkarit isompaa kokoa myös kaappiin odottelemaan, yhteensä 2e.
BR-leluista Fanni osti omilla rahoilla 3 Playmobil-hahmoa, sekä Anttilasta lastenlauluja cd-levyn ja sammakko-pelin. Nämä neitokaisen omilla synttärirahoilla, jotka kestivät heinäkuusta näinkin pitkälle :).
Haloselta löytyi toisiksi talvikengiksi Kavatin 'saappaat' ja kauppakengät. Olisin halunnut jotkut kivemmat kauppakengät, mutta alle 30 euron ei löydy kivoja, enkä niihin kauheasti halua satsata, joten nämä 15 euron saappaat saa kelvata. Kavatit oli pikkasen päälle 50e.
H&M:ltä ostettiin Hello kitty- neuletakki, 12,95e.
Eilen käytiin kaverilta kuperkeikka.netistä tilatut ihanat vaatteet. Kaverin kanssa ihmeteltiin mahtavaa palvelua, mm. saatteena tullutta käsinkirjoitettua kirjettä!
Eilen myös kirppisteltiin Mellukirppiksellä, Fannille löytyi jouluinen mekko 6e, Little People paloasema 6e, Dublo-eläimiä 3e, sekä Bamse vauvasukkikset nukelle 1e.
Nyt yritän pohtia tarvitaanko vielä jotain talvivermeitä ja rajoitan tätä ostelua, kohta on kuitenkin joulu ja tavaraa tursuu sisään sitten taas ovista ja ikkunoista. Keväällä varaan Villalyhdystä kirppispöydän ihan ehdottomasti, täytyy välillä pistää tavaraa myös eteenpäin.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Mitkä ihmeet on kauppakengät?
VastaaPoistaKauppakengät on semmoset niinku 'hienostelukengät', joita siis käytetään siistimmissä tilaisuuksissa, eli kaupoilla kun vedetään päälle mekko tai farkut ;).
VastaaPoistaEi ollu kuperkeikka vaan nirppanokka!
VastaaPoista