perjantai 16. lokakuuta 2009

Olis niin kauheesti kirjotettavaa.

Blogin nimen keksimiseen meni ikuisuus, seuravaana mietin että kirjoittaako kirjakieltä vai puhuttua. Päädyin puhuttuun, tuntuu paljon enemmän omalta. Marraskuusta 2005 oon kirjoitellut irc-galleriaan päiväkirjaa, nyt siellä tapahtuneen muutoksen vuoksi päädyin vihdoin siihen, että siirryn muualle. Huitoohan siellä käyttäjien keski-ikä jossain 20 vuodessa, joten ehkä oli aikakin :).

Viime aikoina olen kokenut aikuistuneeni, tämä on selkeästi tapahtunut sen jälkeen kun täytin 24 vuotta :D. Niin monia asioita on muuttunut. Inhosin ennen syksyä, kylmää ja vesisadetta. Tänä syksynä olen kuitenkin nauttinut syksystä ihan hurjasti, ihanaa kun sataa vettä ja on niin kaunista. Kylmyyskään ei ole pahasta kunhan pukee tarpeeksi vaatetta. Aikuistumiseen viittaa myös monet muut asiat, kesätöistä sain säästöjä, luovuin luottokortista, jota ennen vinguttelin hyvinkin huolettomasti, sekä olen lakannut käyttämästä isin bensakorttia ja maksanut itse auton vakuutuslaskut, jotka isi on aiemmin maksanut. Napanuora siis vihdoin ja viimein katkaistu ;D.

Muutaman vuoden elämä on tuntunut kaaokselta, vihdoin alkaa olemaan tasapainoinen olo, ja tää on ihan mahtavaa! Kaikki tuntuu vaan niin oikealta ja osaan olla onnellinen siitä mitä minulla on, kuten toi mahtava pieni ihminen, joka tuhisee vieressä. Opiskelu hieman stressaa, mutta eipä opinnoillakaan niin kiire ole, töitä ehdin tehdä monen monta vuotta.

Hyviä asioita pimeässä syysillassa:
- pitkävartiset villasukat
- kynttilät
- lämmin kaakao
- kirja (tällä hetkellä luen Anna-Leena Härkösen Ei kiitos, ihan huippu!)

Nyt kirjan pariin.

Mari

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti