sunnuntai 29. elokuuta 2010

Illan tunnelmia

Fanni oli isin kanssa viikonlopun mummolassa. Perjantaina kävin leffassa katsomassa Sisko tahtoisin jäädä. Tämän lisäksi taiteiden yössä. Liian teiniä- molemmissa. Leffa oli pienoinen pettymys, täytyy muistaa katsoa se uudestaan siinä vaiheessa kun teini-ikä on ajankohtainen neitokaisen taholta. Taiteiden yön meno oli myös järkkyä. Jotenkin jäi semmonen kuva, että siitäkin on tullut massateinidokausjuhla. Aiemmin taiteiden yö oli torstaina ja se varmaan aika hyvin rajoitto nuorten riekkumista siellä. Nuorten menoja katsellessa iski taas kovaa todellisuuden taju siitä, ettei mene kuin hetki ja se oma lapsukainen saattaa siellä riekkua.

Äsken Fanni kotiutui ja heti alkoi junarata-leikki. Fannin huone on vähän vaaleanpunainen, alkaa jo melkein kyllästyttää.

Huomiset tarhavaatteet on jo valkattu. Bamse tunika ja kaveriksi valkoiset sukkikset.

Ihana sunnuntai-ilta.

-Mari

1 kommentti: