lauantai 15. lokakuuta 2011

Lapsilomaa

Pampulainen on ollut keskiviikosta saakka mummin luona syyslomalla. Kovasti odotti sinne pääsyä ja on varmasti nauttinut olostaan. Odotin omaa aikaa kovasti ja ensimmäiset päivät olikin ihana nauttia rauhasta, töissä olin päivät ihan normaalisti, intoudun tekemään ihan ylitöitäkin vapaaehtoisesti, kun ei ollut kiire neitiä hakemaan dagiksesta ;). Nyt on vaan kova ikävä ollut pari viimeistä päivää. Onneksi tyttönen huomenna kotiutuu, päästään toivottavasti yhdessä ystävän järjestämille me&i-kutsuille.

Joku ylempi taho on laittanut rutkasti mun lenkkeilyjä vastaan. Kahtena päivänä sain vedettyä ulkovaatteet päälle ja pääsin pihalle, kunnes alkoi satamaan. Kolmantena päivänä sain tehtyä hyvin pienen lenkin ennen kuin sade alkoi. Olen sen verran mukavuudenhaluinen, etten ala sateessa lenkkeilemään.

Lastenvaateshoppailut on edelleen kovin maltillisia, mitään kivaa ei löydy mistään. Geggamojan mekon tilasin Babyluxista, Nova Starin mekon olisin myös halunnut, mutta koot ehti loppua. Mekko piti ostaa ihan vaan sen vuoksi, että Paul Frankin sukkikset ei sopinut oikein minkään kanssa. Mini Rodinin harmaata hametta katselin aiemmin Lekmerillä (-50%), jätin tilaamatta ja nyt harmittaa, se olisi kivasti käynyt sukkareiden kanssa.

-Mari

tiistai 11. lokakuuta 2011

Name It

Name It on yllättänyt positiivisesti viime aikoina muutaman kerran. Vaatteet on ollut ihan kivoja, mutta hinnat tuntuu nykyisin olevan aika kovia. Noin niinku Name It:n vaatteille, esim. mielummin maksaisin 40e Mayoralin mekosta kuin Name It:n mekosta.

Vähän aikaa sitten ostettiin Fannille merkin farkkuleggarit (24,90e), ne on mun ihan lempparit ja neitikin tykkää. Eilen löytyi neulemekko 100% puuvillaa, 16,90e. Ei paha.


-Mari

maanantai 10. lokakuuta 2011

Onnea on

pidennetty viikonloppu. Perjantai oli vapaa, Fannin päiväkoti oli kiinni. Hoitajat olivat kehittymässä. Lauantaina autoiltiin maalle ystävän pojan synttäreille. Oltiin kaikki neljä naista koossa lapsien kera. Parempaa ei ole. Lähes kaikki kuvat taas sen toisen kuvaavan M.n kamerassa. Oltiin yötä siellä ystävällä, me kaikki yhdessä, toivottavasti niistä hetkistä jää lapsillekin ihanat muistot. Eilen tultiin kotiin ja tänään vielä ollaan vapaalla. Tai Fanni menee kyllä hetkeksi päiväkotiin, mulla on fysioterapia- ja hammaslääkäriajat. Saa tyttö kuitenkin nukkua pitkään. Fannillakin reissuväsymys vähän painaa, meni eilen nukkumaan klo 19 ja nukkuu edelleen, nyt siis unta jo yli 13 tuntia.




Takki Molon softshell, pipo Aarrekid, farkkuleggarit Name It, kengät Ecco.

-Mari

perjantai 7. lokakuuta 2011

Reklamaatio?

KappAhlin proXtec-housut otti ja hajosi. Ei tietenkään ihan itsestään, mutta polvien saumoissa olevien teippausten kohdalta. Meni niin virtaviivaisesti teippausta myöten, joten mietin reklamoidako vaiko ei. Vieressäkin näkyy haalistumaa/kulumaa reilusti juurikin tuossa samassa kohdassa. Mielipiteitä? Semmonen ajatus on kyllä, että nää on nyt nähty, ei näitä enää meille. Onneksi on varaa valita.





-Mari

keskiviikko 5. lokakuuta 2011

Hullut päivät

Tänään kävin töiden jälkeen Itiksessä. Olin suunnitellut listan siitä mitä ostan ja aika hyvin listalla pysyin. Siinähän kävi niin, ettei suurta osaa listalla olleista jutuista kelpuutettukaan.

Fannille: tussit, Benettonin collegetakki seuraavaa kokoa ja Paul Frankin sukkikset. M:n tytölle Ticketin toppahousut. Omaksi iloksi Sagaformin sydän-kulho, Tefalin paistinpannu + lasta, Bonacuren hoitava hiussuihke ja Niken urheilutoppi. Illan iloksi (tai siis useammankin illan) ihan liikaa karkkia ja herkusta mausteita kahdeksan purkkia sekä jääkapin täydennystä loppuviikoksi.

Huomenna tulee myyntiin Peakin huppari, jonka niin kovasti haluaisin. Kerrankin siellä olisi mieleinen väri, turkoosi. Vaan töihin se on aamusta mentävä ja ainakin aiempina vuosina noista on koot tuntunut hupenevan heti aamusta. Työnteko rajoittaa mun elämää ihan liikaa! Huomisella on myös Name It:in farkkuleggarit tytöille, ne kelpaisi meille. Fannin kolmet farkkuleggarit on jatkuvasti jalassa, pyykissä, narulla ja narulta taas suoraan jalkaan.

-Mari

sunnuntai 2. lokakuuta 2011

Hah.

Mä olen kuulemma ennallani, koska mä valitan taas! Puhuttiin M kanssa puhelimessa ja valitin sille yhdestä tyypistä, niin se totes noin. Tästä voi siis päätellä, että normaalisti mä aina vaan valitan? :D

Blogimaailmasta on taas tarttunut. Enkä ikinä muista kenen blogista. Tein pidemmälle ajalle ruokalistaa ja kävin tänään kaupassa tekemässä viikon ostokset. Tarkoituksena jatkossa käydä kerran viikkoon kaupassa (maitoa tarvii kyllä kerran täydentää). Tajusin ostosten menneen ihan metsään siinä kohtaa kun kävelin kaupan ovista ulos. Syön tavallisesti hedelmiä hurjat määrät. Ja ostin yhden rasian luumuja! Ja oon vaihtanut Prismasta kauppaan, josta saa ainoastaan ruokaa. Jää jatkossa siis ne oheisshoppailutkin tekemättä ;).

Käytiin eilen maalaismarkkinoilla. Otin kameran mukaan, piti päästä kuvaamaan niitä täydellisiä kärpässieniä siellä kirkon takana, mutta ei niitä enää ollut siellä, harmi. Äiti katso mua monttu auki, kun sanoin piipahtavani kuvaamaan kärpässieniä. Se ei tajuu. Ostettiin lakua ja yks joululahja! Käytiin kiertelyn päätteeksi syömässä halvassa paikassa pahaa ruokaa.

Käyttäydytään aina ravintolassa yhtä hyvin. Kuva siis pöydän alta. Banaaneja sai säkin kahdella eurolla.

Ikiliikkuja.

Pipo Nova star, takki Molo kidsin softshell, farkut KappAhl, kengät Adidas.

-Mari

lauantai 1. lokakuuta 2011

Häät

Oltiin viime viikonloppuna ystävän häissä. Ystävä asuu Norjassa, eikä oltu ikiaikoihin nähtykään. Oli ihana nähdä hänet ja hän oli vielä niiiiiiin kauniina. Hääpari on vielä häämatkalla, mutta terkut sinne S, jos luet tätä kun olette palanneet :).






Fannin mekko Kinderit, neuletakki H&M, sukkikset Bogi, kengät Kavat.

-Mari