sunnuntai 2. lokakuuta 2011

Hah.

Mä olen kuulemma ennallani, koska mä valitan taas! Puhuttiin M kanssa puhelimessa ja valitin sille yhdestä tyypistä, niin se totes noin. Tästä voi siis päätellä, että normaalisti mä aina vaan valitan? :D

Blogimaailmasta on taas tarttunut. Enkä ikinä muista kenen blogista. Tein pidemmälle ajalle ruokalistaa ja kävin tänään kaupassa tekemässä viikon ostokset. Tarkoituksena jatkossa käydä kerran viikkoon kaupassa (maitoa tarvii kyllä kerran täydentää). Tajusin ostosten menneen ihan metsään siinä kohtaa kun kävelin kaupan ovista ulos. Syön tavallisesti hedelmiä hurjat määrät. Ja ostin yhden rasian luumuja! Ja oon vaihtanut Prismasta kauppaan, josta saa ainoastaan ruokaa. Jää jatkossa siis ne oheisshoppailutkin tekemättä ;).

Käytiin eilen maalaismarkkinoilla. Otin kameran mukaan, piti päästä kuvaamaan niitä täydellisiä kärpässieniä siellä kirkon takana, mutta ei niitä enää ollut siellä, harmi. Äiti katso mua monttu auki, kun sanoin piipahtavani kuvaamaan kärpässieniä. Se ei tajuu. Ostettiin lakua ja yks joululahja! Käytiin kiertelyn päätteeksi syömässä halvassa paikassa pahaa ruokaa.

Käyttäydytään aina ravintolassa yhtä hyvin. Kuva siis pöydän alta. Banaaneja sai säkin kahdella eurolla.

Ikiliikkuja.

Pipo Nova star, takki Molo kidsin softshell, farkut KappAhl, kengät Adidas.

-Mari

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti