lauantai 15. lokakuuta 2011

Lapsilomaa

Pampulainen on ollut keskiviikosta saakka mummin luona syyslomalla. Kovasti odotti sinne pääsyä ja on varmasti nauttinut olostaan. Odotin omaa aikaa kovasti ja ensimmäiset päivät olikin ihana nauttia rauhasta, töissä olin päivät ihan normaalisti, intoudun tekemään ihan ylitöitäkin vapaaehtoisesti, kun ei ollut kiire neitiä hakemaan dagiksesta ;). Nyt on vaan kova ikävä ollut pari viimeistä päivää. Onneksi tyttönen huomenna kotiutuu, päästään toivottavasti yhdessä ystävän järjestämille me&i-kutsuille.

Joku ylempi taho on laittanut rutkasti mun lenkkeilyjä vastaan. Kahtena päivänä sain vedettyä ulkovaatteet päälle ja pääsin pihalle, kunnes alkoi satamaan. Kolmantena päivänä sain tehtyä hyvin pienen lenkin ennen kuin sade alkoi. Olen sen verran mukavuudenhaluinen, etten ala sateessa lenkkeilemään.

Lastenvaateshoppailut on edelleen kovin maltillisia, mitään kivaa ei löydy mistään. Geggamojan mekon tilasin Babyluxista, Nova Starin mekon olisin myös halunnut, mutta koot ehti loppua. Mekko piti ostaa ihan vaan sen vuoksi, että Paul Frankin sukkikset ei sopinut oikein minkään kanssa. Mini Rodinin harmaata hametta katselin aiemmin Lekmerillä (-50%), jätin tilaamatta ja nyt harmittaa, se olisi kivasti käynyt sukkareiden kanssa.

-Mari

1 kommentti:

  1. Minäkin olen viime viikkoina kiroillut lenkkikelejä, ei todellakaan huvita lähteä vapaaehtoisesti kastumaan! Eilen kävin lenkillä ja huomasi kyllä kuinka viileämpi ilma ottaa keuhkoihin ihan eri tavalla. Saapa nähdä mihin asti pystyn ulkona lenkkeilemään.

    VastaaPoista