sunnuntai 12. kesäkuuta 2011

Reissussa

Se on loma nyt!

Perjantaina heti lähdettiin matkaan.

Pari yötä vietettiin ystävän luona Forssan lähellä. Eilen tehtiin retki Puuhamaahan ja tänään käytiin museojuna-ajelulla.

Eilen illalla oli kuviot tästä päivästä vielä jokseenkin auki. Alunperin tarkoitus oli mennä Tampereelle yhdeksi yöksi hotelliin ja tänään ajatuksena Särkänniemi. Eilinen Puuhamaa-päivä veroitti kuitenkin sen verran tän äiteen voimia, ja koska foreca näytti, että iltapäivästä sataisi Tampereella, ni hylättiin se suunnitelma.

Neitokainen on pitkään hinkunut kylpylään. Nokia on kivan lähellä Tamperetta ja vaan pienen lisälenkin päässä, joten varasin huoneen Edenistä. Ja täällä ollaan. Kahdesti ollaan ehditty tänään jo pulikoimaan. Aamulla aamupala, aamu-uinnit ja tää paikka on sitten nähty!

Huomenna on tarkoitus ajella Tampereen ja Jyväskylän kautta Kuopioon. Vasta kahdeksan kuukauden ajan ollaan oltu sinne menossa. Ja nyt näyttää jo aika hyvältä.

Tää reissaaminen tuntuu nyt jo kauheen raskaalta ja uuvuttavalta. Ei lainkaan lomalta. Mä en ehkä osaa ottaa vaan tarpeeksi rennosti. Kunnon yöunet on mulle tärkeet reissussa, muuten kärähtää hermo hyvin pienestä, sen mä olen tässä jo huomannut ;).

-Mari

7 kommenttia:

  1. Tervetuloa Jyväskylään! Toivottavasti keli on hieman parempi, mitä tänään :D

    Terkuin Saila

    VastaaPoista
  2. Ajettiin eilen siis siitä vaan läpi ja hyrrr, ku oli kylmä! Mutta löydettiin me ne oleelliset kaupat sieltä keskustasta. Se lopettavakin, missä oli -50% kaikki. Kinderitin valkoisen juhlamekon nappasin mukaan, yksi ystävistä menee syksyllä naimisiin ;).

    VastaaPoista
  3. No kylmä täällä on edelleen :/ Mun pitäs kanssa mennä käymään siellä Junioreissa, en oo mukamas vaan kerennyt :P

    Oispas ollut kiva törmätä!

    VastaaPoista
  4. Niin olis :). Ilmoittelehan, jos te joskus tuutte tänne päin, ni voitais sopia treffit :).

    VastaaPoista
  5. Mäpäs ilmoittelen, tarkotus olisi tulla kesällä ILMAN lapsia sinnepäin, mutta saa nähdä antaako maha myöten ja jaksaako sitä enää loppumetreillä liikkua mihinkään :D

    VastaaPoista
  6. Oihh, teillekö tulee kolmas? Onnea hurjasti :). Nythän sä voisit sitten viritellä blogin kasaan, ku ei varmaan muuta tekemistä äitiyslomalaisella tule olemaan. Noin monen lapsen kanssa, kun ei varmaan mitään puuhaa ole ;D.

    VastaaPoista
  7. Kiitos kovin :) Onneks Mika lähtee kouluun, niin ei oo kun 2 hoidettavaa ;) Jos sitä vaikka sitten laittaisi blogin pystyyn, saas nähdä :P

    VastaaPoista