tiistai 31. tammikuuta 2012

Poppia

Vasen yökkäri uusi, oikealla vanha yökkäri, joka on joskus aikoinaan minityylin arvonnasta voitettu.

Vasemmalla yökkärit. Oikealla alimmaisena tummansiniset trikoot S.Oliverilta meillä on ollut muutama paita, aika paljon laadullisesti ja tyylillisesti Esprit-tyyppistä, mitoitus huomattavasti leveämpää. Keskimmäisenä hieman erilaista puuvillaneulosta pehmeät trikoot po.p:lta, päällimmäisenä ihana tummansininen po.p neuletakki.

Po.p lapasia, ohuita ja paksuja.

Hyödynnettiin viikonloppuna aletuotteiden ota 3 -maksa 2 tarjous. Olisi pitänyt jaksaa raahautua paikalle ennen sunnuntaita, aika vähissä oli koot sunnuntaina.

-Mari

sunnuntai 29. tammikuuta 2012

Viikonloppuna

Ollaan:
-pelattu unoa
-tapeltu Fannin syömisestä ja siivoamisesta (paremminkin syömättömyys ja siivoamattomuus)
-kuitenkin syöty ja siivottu
-käyty ostoksilla ruokakaupassa, popissa ja jesper juniorissa (hups!)

Fanni on:
-harjoittellut yksin kotona olemista
-harjoitellut lukemista, osaa jo, viime viikolla oppi!
-heilutellut hampaita, hampaiden heilumiset tuli mulle ihan uutena asiana perjantaina!

Minä olen:
-hiihtänyt
-katsonut rästiin jääneet sarjat
-sortunut shoppaamaan

Eilen olin ihan loppu tuon tyttösen kanssa, kaikesta joutui tappelemaan, tirautin pariin kertaan itkut, ja vasta puhelu, (jonka aikana tirautin vähän isommat itkut) ystävän kanssa sai mielen rauhoittumaan. Tänään on ollut huomattavasti parempi päivä ja yhteistyöllä saatiin viimeinkin Fannin huone siivottua. Kaikesta huolimatta viikonloput on ehdottomasti elämän suola ja sokeri. Tylsää mennä huomenna töihin.

-Mari

tiistai 24. tammikuuta 2012

Pakko sanoa.

Vaaleista. Yllättävistä äänestysalueista, kuinka Kontulassa, Jakomäessä ja Mellunmäessä Niinistö on saanut Haavistoa suuremman kannatuksen.

Mulla on tähän selitys.

Eilen postin jonossa. Edellä oleva noin 50-vuotias mies sanoo postin tädille "kuka saatanan hullu nyt homoa äänestäis?". Ja minä siihen "kuka kontulalainen nyt Niinistöä äänestäis?", ja setä siihen, että "no minä", ja lähti menemään. Olisin voinut jatkaa keskustelua vielä vähän.

Idiootti. Se mies siis, en minä ;).

-Mari

sunnuntai 15. tammikuuta 2012

Hiihtämässä

Kaupungin sivuilta huomasin viikolla, että lenkkipoluilla kulkee ladut jo. Fanni eilen illalla esitti toiveen päästä hiihtämään, ja niinpä me mentiin. Hiihdettiin ihan pieni matka. Tuli polte päästä yksin, neidin vauhti kun ei vielä päätä huimaa. Niinpä aamulla lastenohjelmien aikaan nappasin sukset parvekkeelta kainaloon ja ladulle. Pääsin sen piiiiitkän alamäen alas vain todetakseni, että alhaalta oli ilmeisesti aurattu. Lunta ei ollut, ainoastaan hyvin epätasaista jäätä, joka oli hiekoitettu. Siinä se vasta olikin hyvä hiihtää. Hetken aikaa rämmin sivussa, kunnes kyllästyin ja lampsin pitkän matkaa tietä pitkin, kunnes taas alkoi latu.

Ilmeisesti vielä on odotettava lisää lunta. Byääh.

-Mari

tiistai 10. tammikuuta 2012

39,4


astetta kuumetta Fannilla aamusta. Eilen aamusta alkoi. Soittelin töihin. Jaa, vai palkattomia. No eipä tässä mitään. Huominenkin ollaan siis kotona. Toivottavasti ei myös torstaita ja perjantaita, saattaa jo talous kokea kolauksen, jos palkasta katoaa neljäsosa.

Sain toimen vuoden alusta. Sepä hienoa! Ei vaan siltä tunnu. Palkka putosi, lomat paloi, ja nyt vielä nämä palkattomat sairauslomapäivät. Syvältä. Olisi sentään ollut päivystysviikko töissä, eli ollaan nyt "koko raha(ttomuude)n edestä" työtunteja pois.

-Mari

maanantai 9. tammikuuta 2012

Ostoksia


Viime vuoden puolella tilattua ja tullutta Tickettiä ja Cupcakea. Boozt.comista tilasin Cupcaken fleecen ja sadeasun -40% alella. Ticketiltä ensi talveen kahdet toppahousut, takki ja tuo karvalakki. Karvalakin kanssa samaa kuosia meillä on haalari jo ennestään. Lakki on hölmön mallinen, esim. tuosta etureunasta pilkistää musta vuori ja leuan alle tuleva kiinnitysnepit yhdistyy Fannin rinnan kohdalla. Mutta karvalakki kuulemma pitää olla, koska isilläkin on!

-Mari

sunnuntai 8. tammikuuta 2012

Ihana talvi

Ihana lumi, ihana aurinko, ihana pakkanen.

Käytiin ulkoilemassa.




Hetkeäkään ei malttanut paikallaan pysyä.

-Mari