Fanni istui aamulla suihkussa viilentymässä, kuume aamusta 39,4 astetta. Totesi siinä istuessaan, että "potilas tarvitsee nyt vettä". Ja niin äiti riensi hakemaan potilaalle vettä. Aamu on sujunut oksentamatta, korkeasta kuumeesta huolimatta. Eilinen oli taas lääkitsemisen kanssa hieman haastavaa, kun oksentelua (korkeasta kuumeesta johtuvaa) oli vähän väliä. Ja eipä sitä kuumetta saatu laskemaan, kun aina tuli lääkkeet ulos. Vastustan suppoja.
Mulla alkoi tänään taas sokerivierotus. Olin karkkilakossa noin kuukauden ajan, olin päättänyt lopettaa lakon hulluihin päiviin (ja irttaritarjoukseen). Noh, viisi päivää on mätetty karkkia varmaan 1,5 kiloa ja yksi mutakakku. Nyt taas irroittaudutaan sokerikoukusta. Apuna näin alkuunsa viinirypäleet ja hunajameloni. Jostain sitä sokeria on saatava! Täytyy muutenkin yrittää taas skarpata syömisten kanssa, jättää napostelut pois ja vähän pienentää annoskokoja. Ja yrittää päästä juoksemaan.
-Mari
Blogi kertoo 28v. äidin ja 8v. tyttären yhteisestä taipaleesta. Tykätään sisustamisesta, vaatteista, retkistä ja kaikesta hömpöttelystä, blogitekstit koostuu pääasiassa tästä kaikesta.
maanantai 23. huhtikuuta 2012
sunnuntai 22. huhtikuuta 2012
Voi IIIIIK!
Menin ihastumaan. Keskellä kauneinta kevätiltaa. Fanni on kipeenä ja ollaan oltu koko päivä kotona (mitä nyt hulluilla päivillä ehdin piipahtamaan, piti ihan mummi hälyttää paikalle sen vuoksi). Koko päivä ollut aikaa pyöriä nettikaupoissa. Voi olla, että nää on vielä pakko saada ensi talveen.

Kuvat: Bella Bambina ja Ticket to Heaven outlet.
-Mari

Kuvat: Bella Bambina ja Ticket to Heaven outlet.
-Mari
lauantai 21. huhtikuuta 2012
Juurikasvu
Tytölläkin on juurikasvu. Hiusten väri on alkanut tummumaan, ero on huima. Kesä ja auringonpaiste todennäköisesti tasoittaa tilannetta. Mulla aurinko ainakin vaalentaa hiusta tosi paljon. Lämpimiä aurinkoisia päiviä odotellessa.
sunnuntai 8. huhtikuuta 2012
H&M Home
Käytiin eilen keskustassa pyörähtämässä parissa kaupassa aikamme kuluksi ja lopuksi Hakaniemessä leikkiluolassa. Fanni haluaa aina käydä H&M homella, koska niillä on niin hienot ostoskorit. Magneettitaulut, johon kerätään kuvat tuotteista, jotka halutaan ostaa. Hieman tavallisesta poikkeavaa ja suuresti meidän neitokaisen mieleen :).
Muutama ihana juttu tuli vastaan, ei kuitenkaan ostettu mitään. Nettikaupasta yritin kuvia löytää, mutta ei onnistunut täysin. Kylpyhuoneen lattialle "matto", joka paksumpaa froteeta. Muuten joo, mutta ei ihan istu meidän vessan haalean vihreälle laattalattialle. Lisäksi oli raidallinen kylmälaukku, joka jäi mieleen kummittelemaan varmaan ikiajoiksi, on ehkä pakko saada. Kylmälaukku hyvin samanhenkinen tuon tuolin pehmusteen kanssa. Ja seiloria kaikki tietty. Se puree taas näin kevään korvilla.

Fanni löysi myös kauheesti kaikkea "ihanaa", kirsikkaisen jumppapussin ja servettejä, essuja sun muuta oikein karkkisissa sävyissä. Yök :D. Emmä tietty mielipidettäni lapselle kertonut, myötäilin vaan "no ai kun ihana" ;).
-Mari
Pst. kerrankin kuvat ainakin melkein kohillaan :).

torstai 5. huhtikuuta 2012
Rukkasia
Talviasusteita pakkailtiin pois. Näköjään aika pitkälti ollaan menty pinkillä ja mustalla. Osa rukkasista on ollut käytössä kaksi talvea ja osa ihan tuoreita tulokkaita, niinpä rukkasten kuntoa ei voi verrata, harmi.
lauantai 31. maaliskuuta 2012
Cupcaken kurikset
Jalassa noin viisi kertaa. Takapuolella sauman vieressä reiät ja polvesta varmaan myöskin menee jo vesi läpi.
Ensi vuonna on kouluun meno, enkä viitsisi ostaa uusia kuriksia enää muutaman kuukauden takia. Ehkäpä toiset kuorihousut päiväkodille iltapäiväulkoiluun.
Ensi vuonna on kouluun meno, enkä viitsisi ostaa uusia kuriksia enää muutaman kuukauden takia. Ehkäpä toiset kuorihousut päiväkodille iltapäiväulkoiluun.
torstai 29. maaliskuuta 2012
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)