tiistai 8. toukokuuta 2012

6-vuotiaan kauppareissu

Pyysin Fannia hakemaan tänään kaupasta maitoa. Ei sillä hetkellä ehtinyt, kun piti rientää ulos pihan isojen tyttöjen kanssa.

Hetken kuluttua tuli juomaan ja ilmoitti menevänsä kauppaan isojen tyttöjen kanssa. Kaupassa piti käydä ihan pikana ja tulla suoraan kotiin sen jälkeen. Annoin 2 euron kolikon maitoa varten.

Aikaa kului 25-30 minuuttia. Tyttö toi maidon ja palautti kolikkoja. Hetken päästä vasta huomasin takaisin palautuneen ainoastaan 65 senttiä. Lähikaupassakaan ei maitoon saa reilua euroa kulumaan.

Lähdettiin lenkille. Aloitin keskustelun "nyt yksi kysymys ja siihen rehellinen vastaus: mitä ostit kaupasta?", F: "maitoa", minä: "ja?", F vähän surkeana: "suklaata". Ihmetteli perään sitten, että mistä voin tietää. Voi pieni raukka hölmöläinen ei edes ollut tajunnut narahtavansa heti.

Jatkettiin keskustelua aiheesta ja sovittiin säännöt kuinka jatkossa toimitaan: ostaa vaan sovitut asiat. Ja toki oli annettava taas hyvää palautetta siitä, että melko heti reilusti tunnusti.

Tiedän ettei tuo yksin olisi suklaata ostanut, ei olisi tiennyt riittääkö rahat. En kauheesti tykkää siitä, että tuo pyörii noiden isojen tyttöjen kanssa. Saa vielä pieni huonoja vaikutteita, pöh.

-Mari

4 kommenttia:

  1. MIten isoja "isot tytöt" ovat? Miksi et kiellä heilumasta niiden kanssa, kun näköjään oikeesti saakin huonoja vaikutteita. Kyllä minä puhuisin lapselle ja laittaisin rajat.

    VastaaPoista
  2. :-D Äidit tietää ja näkee kaiken!

    Toi on just hankala, kun tietää että joukossa tyhmyys tiivistyy ja vaikea on jälkikäteen tietää miten ne hommat oikeasti meni. Mut sellaista se kasvaminen on, onneksi tuon ikäiset vielä kuitenkin lopulta tunnustaa ettei tarvitse kantaa syyllisyyttä lopun ikää.

    Toivottavasti se kouluhomma selviää!

    (P.S Mulla on edelleenkin vaikeuksia tuon sun sanavarmennuksen kanssa. Ainoa tapa miten voin jättää kommenttia on ensin kirjoittamalla viestin ja esikatselun kautta pääsen sinne "Muokkaa" kohtaan ja sieltä vihdoin pompsahtaa esiin se "julkaise" nappula. Ihan vinkiksi muillekin jos on sama ongelma.)

    VastaaPoista
  3. Anonyymi: Osaan kyllä huolehtia itsekin rajojen laittamisesta tarpeen tullen. Isot tytöt ovat noin 10-vuotiaita ja nyt ihan muutaman viikon aikana vasta tulleet kuvioihin. Niin kauan kun lapsi pysyy pihalla ja pystyn seuraamaan mitä puuhaavat, en koe tarvetta kieltää viettämästä aikaa isojen tyttöjen kanssa.

    Uskon, että tyttö kauppareissulta läksyn oppi. Olen sitä mieltä, että elämässä on tehtävä myös virheitä, jotta oppii tietämään mikä on oikein ja mikä väärin ja löytämään kahdesta vaihtoehdosta sen oikean vaihtoehdon. Ja se, että tytön äänestä oli kuultavissa pahiottelut kun suklaasta kiinni jäi, niin erittäin terve merkki.

    VastaaPoista
  4. Jassu: yritän saada jotenkin pois sen päältä, en edes tiennyt, että semmonen on päällä. Olis niin hienoa osata käyttää tätä bloggeria kunnolla, aina jotain menee pieleen kun ulkoasuakin yrittää muuttaa.

    VastaaPoista