torstai 11. helmikuuta 2010

O-o-odottelua

Nimittäin oksennustaudin odottelua. Fanni oli eilen tarhakaverilla leikkimässä (ekaa kertaa!). Tänään sitten oltiin tämän tarhakaverin äidin kanssa hakemassa lapsia ja tämä äiti kertoi että heidän nuorin oli jo haettu, koska oli alkanut oksentamaan tarhassa päivän aikana. Kuulemma päiväkodin lapsista lähes puolet vastataudissa. Kesto noin neljä päivää, nostaa 40 asteen kuumeen ja kiertää koko perheen.

Ennakoin ja haettiin elimistön nestetasapainoa ylläpitävää jauhetta apteekista jo valmiiks, kuin myös gefilus-mehua kaupasta. Jos nyt ei vaikka tulis kun on varauduttu? Yhdelle kaverille jo sanoin että kait se olis meidän vuoro nyt saada se tauti. Tämän kaverin perheessä on oksennustauti vieraillut jo kahdesti tämän vuoden puolelle. Mun äiti, isä, veli ja isovanhemmat ovat myöskin vasta sairastaneet mahataudin.

Mutta jos on tullakseen, niin tulis nyt! Eikä sitten ens viikolla kun Fannilla on sovittu kyläily mummolaan. Samoin mulla olis maanantaina meno synnärille päiväksi tutustumaan, joten toivon todella että se joko tulee ennen sitä tai sitten ei ollenkaan, en halua elää epätietoisuudessa, etten vaan tartuta niitä pikkuruisia siellä. Ei auta muu kuin odottaa mitä tapahtuu, vai tapahtuuko mitään.

-Mari

2 kommenttia:

  1. ou nou, meinasin ehdottaa jos haluisitte tulla sunnuntaina jumpan jälkeen kylään mutta saatte pysyä siellä himassa karanteenissa seuraavan kuukauden mun puolesta :D
    nimimerkillä. jos jotain vihaan niin SITÄ tautia!

    VastaaPoista
  2. Tottakai me voidaan tulle teille kylään xD. Kyllä mä ajattelin että jumppaan tullaan jos ei oksuja näy ennen sitä. Sunnuntaihin on onneks 2vrk, että eiköhän tauti ala jos on alkaakseen.

    VastaaPoista