Muutto

LÄHTÖTILANNE:











VÄLIAIKATILANNNE:


















Kukat nuutuneet, toi punainen hirvitys katonrajassa on saatava valkoiseksi, pusseja ja säkkejä lojuu vielä siellä täällä, lampunvarjostin on MELKEIN sopiva, työkalut on MELKEIN oikealla paikalla ja Fannin huone on yhtä kaaoksessa kuin aina, vaikka se vasta viikonloppuna siivottiin. Tapetti muuten on ok, jotain hyvääkin ;). Nämä kuvat pikkuneidin näkökulmasta ja näpeistä.

Ehkä tästä vielä koti saadaan :).

-Mari

Kiitos sähkömies

ja ihanat uudet kuvat päiväkodista.



-Mari

Ehheh.

En saanut edellistä telkkua toimimaan, en digiboxinkaan kanssa kun tajusin, että tv on antennitalouksiin ja täällä on kaapeli. Palautin tv:n ja tilasin uuden. Uuden, joka käy sekä antenni- että kaapelitalouksiin.

Enkä vieläkään saanut telkkua toimimaan! Ajattelin, että no hiisiläinen, tilataan sitten yksi mies tänne asentamaan tv. Fannin isi tuli. Kävi telkkarilla, meni tarkistamaan johtoja.

Ilmoitti heti, ettei ihmekään kun ei toimi. Mä olin siis laittanut johdot ihan oikein. Vaan ne pirun remppamiehet on pätkässy seinän sisästä antennijohdon poikki. Kyllähän mä noi johdon pätkät tossa näin, vaan tajusinko?

ÖÖH, EN!

Maanantaina sitten huoltoon soittelemaan, että voisitko tulla korjaamaan meidän antennijohdon, tuoda toimivan ovikellon ja rassata meidän vessan lattiakaivon, koska se ei vedä. Ärsyttää. Mutta vaan vähän.

-Mari

Siis voi väsymys

Monien mielestä syksy on masentavaa ja kamalaa aikaa. Mun mielestä syksy on ihan ok, tykkään pimeästä, märästä ja kylmästä en niinkään, mutta kyllä mä ne kestän :). Pieni aikaansaamattomuus kyllä vaivaa. Meidän huusholli on aina vaan ihan kesken lipastot kokoomatta, kirjahyllyt ja sohvat ostamatta, eikä mulla oikeestaan oo mitään suunnitelmaakaan niiden varalle.

Pikkuhiljaa, en nyt jaksa stressata. Haluisin vaan kauheesti ostaa koko aika kaikkee pikkusälää, sohvalla tyynyjä, viltin, kaikkia ihania kynttiläjuttuja ja sen semmosta. Ongelmana on vaan se, ettei oo mitään mihin sitä sälää sijoittaa, joten taas odotellaan.

Odotellaan eka varmaankin niitä vaatekaappeja, jotka tullaan laittamaan joskus. Jotta saadaan jätesäkit lojumasta olohuoneesta sekä Fannin huoneesta. Fannilla on niinku sukkareitakin käytössä nyt jotkut kolmet, kaikki loput on jonkun jätesäkin uumenissa, jätesäkki jommassa kummassa edellä mainituista huoneista.

Huonekalut olis myös kiva saada oikeisiin huoneisiin. Mun tuplaleveä sänky on nyt sohvan vieressä keskellä olohuoneen lattiaa. Kulkutilaa välissä on noin puoli metriä. Tv-taso ja telkkari on ainoot mitkä on järjestyksessä, mutta telkkariakaan en saanut toimimaan. Taaskaan. Pian ollaan kokonaan ilman telkkaria. Hiisi kun sitä on pudonnut tekniikan kelkasta jo ajat sitten.

Ihanaa, että viikonloppu on käsillä, saa taas vaan olla, eikä ole mihinkään kiire.

-Mari

PS. Mun isi hoitaa Fannia aina tiistaisin, kun mulla on zumba. Tän viikon tiistain Fanni oli kuitenkin oman isänsä kanssa ja eilen isi laitteli viestiä, et jos veis Fannin jumppaan. Sillä tuli ihan selkeesti vieroitusoireita lapsenlapsesta. On kyllä jotenkin hassua, että isi viettää nykyisin paljon enemmän aikaa Fannin kanssa kun mun äiti. Oon kyllä ihan hurjan iloinen siitä, että isi haluaa olla noin paljon pienen pirpulan kanssa

PPS. Mun piti oikeesti kirjottaa väsymyksestä, pikkasen kadotin olennaisen heti alussa jo. No ehkä siitä seuraavalla kerralla

Välinpitämättömyyttä

Vein Fannin aamulla tarhaan ja lähdin ajamaan töihin päin. Heti eka bussipysäkki tien toisella puolella päiväkodin jälkeen, mies maata retkotti maassa makuullaan. Sydän pompsahti taas kurkkuun (niin käy aina kun eteen tulee joku tämmönen tilanne). Adrenaliini tuiskahtaa vereen varmaan melkoinen määrä. Eiku auto oman puolen bussipysäkille, kännykkä laukusta ja katsomaan mikä on tilanne. Ehdin kävellessä jo kirota, että perkules, kun en tajunnut elvtyssuojaa napata matkaan, se kun roikkuu työavaimissa kiinni ja ne oli laukussa. Pääsin parin metrin päähän ja näppäsin jo hädissäni hätäkeskuksen numeron. Mua pelotti taas niin paljon. Kotihoidossa töissä ollessani löysin yhden asiakkaan kuolleena kotoaan ja pienet traumat on jäänyt, joo-o. Siitä aina se paniikki.

Huudahdin maassa makaavalle miehelle jotain ja hitaasti aukes silmät. Raportoin hätäkeskukseen ja lähetti poliisipartion tulemaan. Tai vähän epäselväks jäi, että oliko joku jo ennättänyt soittamaan ja oliko se partio jo sillä hetkellä tulossa.

Samaan aikaan toiselle puolelle tietä pysähtyi auto, mies ikkunasta kysäisi onko kaikki ok, vastasin vaan että joo. No mies siitä sen verran virkos, että nousi istumaan, hytisi kylmästä (t-paita ja farkkutakki päällä). Jäin siihen poliiseja odottelemaan. Juteltiin siinä jonkun aikaa, kertoi, että oli käynyt nukkumaan, koska oli alkanut väsyttämään. Kyseli onko tässä joku ongelma ja kerroin huolestuneeni kun hän maassa makasi, oli kiitollinen, että pysähdyin. Mies siinä sitten ihmetteli mitä mä vielä siinä teen. Jäin odottamaan poliiseja, kun en tiennyt kantaako sillä jalat lainkaan. Kerroin, että poliisit on tulossa, ni se alko naureskelee mulle: älä nyt poliiseja soita. Yritin kertoa, että soitin jo. Poliiseja ei alkanu näkymään, joten oli pakko lähtee töihin. Sanoin miehelle heipat ja menin.

Pikkasen vaan jäi mietityttämään. Kun mä pysähdyin siihen paikalle, ni mun edellä ajoi just kaksi autoa. Ja kummatkin kylmänrauhallisesti ajo ohi. Ei edes hiljentäny siinä kohdalla. Harmittaa ihan vaan sen vuoksi, että sitten kun kyseessä onkin sairauskohtaus, eikä kukaan pysähdy. Tai jos olisi tämäkin mies vaikka päänsä lyönyt pahasti. Mulla ei omatunto anna periks, että kulkisin vaan ohi. Saattaa tosin osittain olla ihan ammatinkin vuoksi, mutta silti.

Olisi kiva elää maailmassa, jossa tietäisi saavansa ohikulkijoilta apua vastaavassa tilanteessa.

-Mari

Meillä on kotona...

...netti.

Ja pian telkkukin. Kaikki siis järjestyy.

Näistä asioistahan se elämä on kiinni. Ja kaiken takana on tietty salkkarit!

Nyt vielä ne listat lattioihin ja ovet kiinni, kiitos. Jos ei pian ala tapahtumaan, ni mä rupeen ite hommiin. Vaatekaappejakin on kuulemma tulossa. Tosin olohuoneeseen. Huomaa taas, että miehet on asialla. Ykskään nainen ei sijoittaisi vaatekaappeja olohuoneeseen.

-Mari

Maanantain hohto

Aamu meni aika takamuksille. En jaksanu nousta ajoissa, torkutin, torkutin, torkutin. Torkuttamisen lopputulos oli se, etten ehtinyt kuin vain käväistä suihkussa, hiustenpesu jäi.

Noukin Fannin ylös sängystä, alkuun nousi reippaasti istumaan, mutta painoi pään hyvin nopeasti takaisin tyynyyn, kun ilmoittelin, että olis tarhaan lähdön aika. Siitä hetkestä neitokaisellakin oli maanantai. Väsytti ja kiukutti. Itki ja meuhkas.

Lähdettiin ovesta ulos kymmenen minuuttia aikataulusta jäljessä, koska Fanni ei siis suostunut pukemaan. Kipitettiin kauheeta kyytiä autolle. Ja sielläkin odotti pikku ylläri. Vieraspaikat on roskakatoksen vieressä ja roska-auto oli tyhjentämässä astioita, auto parkkeerattu poikittain meidän auton eteen. Odoteltiin.

Vein Fannin tarhaan ja lähdin ajamaan töihin. Hyvän matkaa ajettuani välähti, että työavaimet on kotona toisessa laukussa. Nippanappa olisin ennättänyt ajoissa töihin, jollen olisi joutunut kääntymään ympäri hakemaan avaimia. Myöhästyin siis jonkun kymmenen minuuttia.

Töissä oli merkattu toimistopäivä, menin siis sinne. Soittelin esimiehelle ja ihmettelin puheluiden vähää määrää. Selvisi, että mun piti olla jossain ihan muualla, eikä siellä toimistossa.

Maanantait on niin POP. Onneks ne on iltavapaapäiviä. Koko syksyn arki-iltamenot on tuntunut liian raskailta. Vaikka eihän meillä ole kun mun zumba tiistaina ja Fannin jumppa torstaina. Ei vaan ennätetä OLLA tarpeeksi. Ehkä jätän keväästä zumban pois.

-Mari