torstai 31. tammikuuta 2013

Muista aina: Liikenteessä!

Liikenteestä, autoilijoista, jalankulkijoista, pyöräilijöistä. Avautumista.

Lokakuussa jäin suojatiellä auton alle. Olin polkemassa pyörällä suojatien yli, vanha pappa poistui liikenneympyrästä ja tuli suoraan päälle. Heti kättelyssä pappa ilmoitti, että mun olisi pitänyt taluttaa. Paikalle tuli ambulanssi ja poliisi. Suojatie oli pyörätien jatkeena, joten olisi ollut autoilijan velvollisuus väistää. Myöhemmin pappa kiisti poliisille puhelimessa ajaneensa mun päälle, väitti mun kaatuneen itsestään ja hän oli jalona paikalle pysähtynyt. No, ei mennyt läpi. Pappa sai sakkoa huimat 150e. Satutin rytäkässä polven, olin kolme viikkoa sairauslomalla, nyt sain lähetteen magneettiin.

Viikkoa ennen autoilija painoi torvea vastaavassa tilanteessa, koska joutui jarruttamaan pyöräillessäni suojatien yli. Lähdin ylittämään suojatietä autoilijan ollessa vielä kaukana. Työkaveri jäi auton alle samalla tavalla muutaman päivän kuluttua omasta onnettomuudesta. Oltiin samaisen työkaverin kanssa vielä keskusteltu aiheesta samalla viikolla.

Tammikuun alkupuolella ajoin keskustassa autolla, samaan suuntaan kulki kaksi kaistaa. Pysähdyin suojatien eteen päästämään jalankulkijaa. Vaan taaempana viereistä kaistaa tullut auto ei pysähtynytkään. Tämä mersukuski löi liinat kiinni suojatien päällä ja liukui semmonen 10 metriä eteenpäin. Onneksi jalankulkija oli valpas ja huomasi takaa tulevan auton. Säikähdin.

Viikko sitten tultiin F kanssa autolla jumpasta iltapimeällä. Lenkillä ollut juoksija juoksi suojatielle. Lukkojarrutus ja auto vaan liukuu eteenpäin. Onneksi vältyttiin onnettomuudelta.

Tänään aamusta töihin tullessa lähdin ylittämään suojatietä jalan. Olin puolivälissä tietä, ja huomasin ettei tietä tulevalla citymaasturilla ole aikeitakaan pysähtyä. Heristin etusormea. Autoilija pysähtyi suojatien jälkeen ja avasi ikkunan. Totesin "se on suojatie tässä", johon sain autoilijalta vastauksen "MIKÄ V*TTU SUA VAIVAA".

Jaa, niinpä. Mikä autoilijoita vaivaa. Jalankulkijoiden ja pyöräilijöiden arvostus liikenteessä on olematon. Näkyyhän se uutisissakin. Jatkuvasti on tilanteita, joissa lapsen päälle on ajettu, ja yliajaja on poistunut paikalta. Käynyt ehkä katsomassa autonsa vahingot.

Minä, minä, minä, eikä kukaan muu.

-Mari

3 kommenttia:

  1. Huh huh millaisia tilanteita sulle ja sun tuttaville on sattunut! Onneksi siinä lokakuisessa rytäkässä ei käynyt sen hullummin!

    Joo, nämä on just näitä läheltä piti tilanteita joista saa päivittäin lukea. Itse pidän suojateiden ja liikenneympyröiden yhdistämistä vähän huonona yhdistelmänä, kun siinä ympyrää pyöriessä se suojatie tulee usein jotenkin "vauhdilla" eteen.

    Ja se jalankulkijoiden päästäminen tien yli alkaa olla todella riskipeliä, kun itse ainakin pelkään juurikin omalta osaltani aiheuttavani sen, että viereisin kaistan auto ei huomaakaan pysähtyä ja ajaa päästämäni jalankulkijan päälle. Teen usein niissä tilanteissa niin, että väläyttelen jarruvaloja, jospa silloin takaa tulijat heräisivät paremmin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Öööh, no siis oli vähän huonosti selitetty, ettäkö se suojatie tulisi kenenkään eteen :-D Mutta ehkä ymmärsit mitä tarkoitin?

      Poista