maanantai 17. lokakuuta 2011

Talviurheiluvälineet


Nyt vasta mä olen hiffanut yhden seikan. Mitä isommaksi lapsi kasvaa, sitä enemmän kaikkeen menee rahaa. Hyvänä esimerkkinä talviurheiluvälineet, joiden hankkimisen kanssa taas tuskailen.

Silloin 2,5-vuotiaana joulupukki toi ensimmäiset luistimet tytölle. Samana talvena sai myös remmisukset, joilla hiihteli useamman talven. Luistimia ollaan taidettu joka talvi ostella uusia, ekojen jälkeen muistaakseni kaikki on ollut käytettyjä, kirppiksiltä hommattuja. Viime talvena (vaiko toissa) joulupukki (=ukki) panosti ihan kunnon siteellisiin suksiin. Hiihtäminenkin oli huomattavasti mukavampaa, kun välineet oli kunnossa. Viime talevan aloiteltiin myös laskettelua, ensimmäiset varusteet hommattiin kirppikseltä käytettyinä.

Jalka kasvaa siihen tahtiin, ettei toivoakaan siitä että samat monot ja luistimet menisi kahta talvea. Niinpä nyt ollaan jouduttu siihen tilanteeseen, että on hankittava 1. luistimet 2. murtsikkamonot 3. laskettelumonot. Käytettynä pyrin kaikki löytämään, käyttö on niin vähäistä ja uudenveroisia löytyy kohtuulliseen hintaan, ettei mitään järkeä ostaa uusia.

Laskettelumonot löytyi viikonloppuna kirppikseltä 10e hintaan, ne olisi ollut uutena se kallein hankinta. Huutis on pullollaan luistimia ja monoja, hinnat vaan melko kovia kirppishintoihin verrattuna. Niinpä me taidetaan alkaa pyörimään enempi kirppiksiä taas. Viime aikoina on jäänyt tosi vähälle. Samalla pidetään silmällä huutiksenkin tarjontaa.

-Mari

9 kommenttia:

  1. Niin ja kerro toi neljällä!

    VastaaPoista
  2. Joo kalliimmaks noi vaan tulee kun kasvaa ;)

    Meillä on aina ollut käytettyjä luistimia kirpuilta tai jostain, sukset on mummot ostaneet joululahjaksi. Tänä vuonna ajattelin ekaa kertaa ostaa luistimet itse, ihan uudet ja toivottavasti sitä myötä kerrankin hyvät, ettei menis jalka vinoon tms, niinkuin aiemmissa...

    VastaaPoista
  3. Terhi: meillä on ollut ihan kelpokuntoisia ne käytetytkin. Viime talven alesta ostin uudet luistimet täksi talveksi. Kokonumero on ihan oikea, mutta sisäpohjaa mitatessa kasvuvaraa oli reilut kolme senttiä, joten taas ollaan ilman sopivia luistimia.

    Jarna: teilläkään ei tietysti kierrätys perheessä välttämättä luistimien kohdalla onnistu, kun lapset on eri sukupuolta ja isolla ikäerolla. Suksien ja monojen kierrätys varmaan paremmin :).

    -Mari

    VastaaPoista
  4. toi on vähän kaks piippuinen juttu. Ihan tuore vauva maksaa eniten sängyt, rattaa yms.
    Sit taas sen jälkeen tarvi ostaa kun vaatteita tosin tiuhaan... ja vanhempana ostokset kallistuu, mutta talvessa ei sentään mene 2 eri kokoa kenkiä ja parin kk välein vaihdeta vaatekokoa...

    Ei en puhu kokemuksesta... meillä on menty jo 1,5 saman kokoisilla vaatteilla... mutta mun mielestä kaiken kaikkiaan lapset maksaa aina n. saman verran kun kaiken laskee mukaan...

    VastaaPoista
  5. Paljon on tietysti omista valinnoista kiinni, vauvallekin paljon voi ostaa käytettynä. Meillä vaunut taisi olla ainoita hankintoja uutena silloin vauva-aikaan. Vaatteita toki osteltiin uutena, mutta siihen aikaan nekin oli merkittömiä ;). Aika vähällä silloin päästiin. Tietysti tässäkin vaiheessa rahaa menisi vielä paljon enemmän, jos kaiken ostaisi uutena.

    -Mari

    VastaaPoista
  6. Hyvä muistutus, pitääkin lähteä kirpparille katsomaan luistimia!

    VastaaPoista
  7. Mepä tehtiinkin radikaali ratkaisu ja ei ostettu tytölle enää suksia viime talvena(eikä siis monojakaan). Me emme hiihdä.Piste. Koulussa oli hiihtoa kaksi(!)kertaa, tosin tyttöhän oli aika usein poissa liikuntatunneilta oikomishoidon takia, joten 100-150 euron satsaus oli mielestämme naurettava. Me luistelemme ja lapset käy isänsä kanssa laskettelemassa/lautailemassa. Niihinkin varusteisiin saa kulumaan ihan mukavasti rahaa ja niitä varusteita sitten käytetäänkin:) PS.Missä te kaikki säilytätte lasten kypäriä? Meillä on kahden lapsen polkupyörä-,laskettelu- ja luistelukypärät...mopokypärät/moottorikelkkakypärät vasta harkinnassa? Siis aika monet;)

    VastaaPoista
  8. Me ollaan kovia hiihtämään vapaa-ajallakin (tai siis tämä äiti on ja lapsi houkutellaan mukaan milloin milläkin), joten sukset tarvitaan. Pyöräkypärää on säilytetty hattuhyllyllä, talveksi se sysätään varmaan jonnekin komeron nurkkaan tai kellariin. Laskettelukypärä ja luistelukypärä on kesäkauden ollut kellarissa. Luistelukypärä kulkee luistinten kanssa samassa kassissa ja talvikausi niitä säilytetään eteisen naulakossa. Lasketteluklypärä kamojen kanssa säilytetään talvenkin ajan kellarissa.

    -Mari

    VastaaPoista
  9. Tuo on kyllä totta. Lapsen kasvaessa menot kasvavat.
    Ainakin meillä kouluikään tuleminen on kasvattanut talouskuluja. Ja murrosikää kohti kuvittelisin menojen vain kasvavan.
    Kouluikäisen kulkeminen julkisissa maksaa, sisäänpääsymaksut tulevat kuvioon viimeistään 7-vuotiaasta, harrastuksiin alkaa mennä rahaa jne.

    Vauva-aika tuli minulle halvaksi. Suurin osa tarvikkeista oli käytettyjä, moni saatujakin. Ja vauvan ravintokin oli ilmaista ensimmäiset puoli vuotta.

    Meillä pyöräilykypärät ja luistelukypärä ovat majailleet hattuhyllyllä.

    VastaaPoista