maanantai 31. lokakuuta 2011

Päiväkoti liikuttaa

Eskarilaisilla on ihan hurjasti kaikenlaista ohjelmaa. Tällä viikolla alkaa luistelu ja nassikkapaini, molempia on useamman kerran. Luistelu torstaisin, nassikkapaini perjantaisin. Siihen iltaharrastukset päälle ja äiti miettii onko kaikkea jo liikaa. Keskiviikkoisin uimakoulu ja torstaisin jumppa. Nyt kolmelle päivälle neljä aktiviteettia. Itse ei jaksais, onneks lapsilla piisaa energiaa. Ja osaapa tuo ilmaista, jos on vaikka liian väsähtänyt, eikä jaksa illan harrastuksiin lähteä.

Harrastelija on myös rakastunut. Taas. Tällä kertaa kumisaappaisiin, piti syödäkin ne jalassa! Saappaat on ensi kevääseen ja niillä ei ole kävelty vielä ulkona. Aiheesta mahdollisesti lisää myöhemmin :).

-Mari

2 kommenttia:

  1. Lastenpyskiatrian kurssilla varoitettiin lasten yliharrastamisesta ja myös siitä, että on vanhempien tehtävä rajata, lapsi ei osaa tunnistaa jaksamistaan.

    Mutta varmasti on myös erittäin energisiä lapsia, jotka tarvitsevat erityisen paljon liikuntaa. Meidän poitsukin tarttee, mutta teemme metsäretkiä, pelaamme urheilukentällä jne. Me koememe elämän helpommaksi, kun ei ole harrastuksissa liikaa aikataulutusta, vaan vapaa-aika on mahdollisimman väljää mahdollistaen myös ex temporé-jutut ja ylimääräisen levon, jos tuntuu siltä.

    VastaaPoista
  2. Fanni on kanssa sitä väkeä, joka tarvitsee tekemistä ja liikuntaa. Iltaisin aina painostaa laiskaa ja väsynyttä äitiä lähtemään lenkille ;). Joskus iltaisin tyttö tokaisee, ettei jaksa jumppaan lähteä ja se on ihan okei, silloin ei mennä. Ei vaan viitti kesken kaudenkaan kallista jumppaa ja uimakoulua jättää kokonaan kesken päiväkodin ohjelmien vuoksi. Pidän harrastamista lapselle tärkeänä oman kokemuksen kautta, kunhan vaan kantaa teini-ikään saakka.

    -Mari

    VastaaPoista