sunnuntai 8. toukokuuta 2011

Meillä luetaan

Hulluilta päiviltä ostin Tatun ja Patun aakkoset- kirjan. Aiemmin ei olla Tatua ja Patua luettu, mutta kirja näytti kivalta. Tuleva eskari on jo reilun vuoden ollut kiinnostunut kirjaimista, joten nappiostos. Jokaisen kirjaimen kohdalla oli tehtäviä, ja piti muun muassa etsiä kirjaimella alkavia sanoja kuvasta, ja ihan huippua kuin hyvin tyttö niitä löysikin. Itse luin yksinhuoltajuudesta kertovan kirjan, minityyli-blogin vinkistä. Kirjan luettua sain taas vähän toisenlaista näkökulmaa omien ajatusten rinnalle, tykkäsin!


Jotta elämä ei kävisi liian tylsäksi, niin piti keksiä jotain uutta ja kivaa. Ja onhan tätä mietitty jo viime kesänä. Niinpä velipojan innoittamana aloitettiin autokoulussa moottoripyörä-kurssi. Teoriat on istuttu, nyt odotellaan poliisilta lupaa korttiin, jonka jälkeen aukeaa tiet kirjallisiin. Ajotunteja en ole uskaltanut vielä edes suunnitella. Saa nähdä miten tässä käy :D.


Aamulla sain sänkyyn äitienpäivälahjan, pahvisen taulun, joka oli silkkipaperiin kääritty, mukana kortti, jossa liila sydän. Tyttö perusteli liilaa väriä sillä, että "äiti koska et tykkää liilasta, ni tein siks sen värisen, että voisit tottua siihen". Ja taulu oli tietty ihanin. Pikku mussukka <3. Pian lähdetään äitienpäivän viettoon mun serkkulaan Espoon puolelle. Kesämekot puettiin molemmat päälle, toki sitten sukkahousua ja boleroa myös päälle. Ihanaa aurinkoista äitienpäivää muillekin äiti-ihmisille :).

-Mari

1 kommentti:

  1. Meillä oli entuudestaan yksi Tatu ja Patu - se joka kertoo päiväkoti Esikosta. Se oli niin hauska, että ostin minäkin Hullareilta tuon aakkosista kertovan. Olikin vaan selvästi isommille tarkoitettu, että aika paljon modifioiden luetaan sitä meidän 4-vuotiaalle :-D

    Ja wau - moottoripyöräkortti!!! Kuulostaa mahtavalta, hyvä sinä!

    VastaaPoista