perjantai 4. joulukuuta 2009

Kohta kutsuu meitä Kuusamo :)

Tänään vihdoin ratkesi että lähdetään Fannin kanssa äitin ja Markon mukaan jouluksi Rukalle. Ihan mahtavaa, kerran aiemmin oon ollu pohjoisessa ja siitäkin on 12 vuotta aikaa! Silloin ei päästy edes laskettelemaan. Nyt varmaan luvassa mäenlaskua kaikilla mahdollisilla välineillä (pulkka, lauta ja laskettelusukset), perinteistä hiithoa ja moottorikelkkailuakin, uskoisin ainakin että Marko ottaa oman kelkan mukaan.

Eilen oltiin koko päivä kotona, Fannilla särki korvaa aamusta niin en viitsinyt viedä tarhaan ja oma kurkkukin oli tosi kipee, joten tuskin olisin saanut kauheesti muutenkaan mitään aikaiseks. Nyt kurkku on ollut jo paljon parempi, toivottavasti olis menny tällä ohi. Eilen illalla alko jo menee hermot kun yks hyppi pitkin seiniä. Aamultakin sain kaks kuvaa kun oli ihan eri vaatteet päällä.



Tänään olin viemässä Markoa töihin pikkujouluihin kun tuli UPS:ltä puhelu, olis tuomassa haalareita puolen tunnin päästä. Sanoin etten oo kotona ja meni vaikeeks se sopiminen et toimittaako ne maanantaina vai joudunko hakemaan ne Vantaalta, siinä puhelun lomassa sitten ajoin kehä 1:n ohi, jonne piti mennä. Ajettiin sitten kiertoreittiä ja UPS:n kaveri ilmoitti että hae Vantaalta pakettis. Kaikki siis meni taas päin persikkaa.

Kun olin Markon heittäny ni, katoin et just ehtisin kotiin sillein et oli UPS:n miehen soitosta kulunu puol tuntia, niin sitten soitin sille vaan kuullakseni ettei hän enää ehdi niitä tuomaan. Siinä vaiheessa ärsytti taas vähän lisää. Ajettiin kotiin, oltiin parkkiksella ja se mies sieltä UPS:ltä taas soitteli, olikin tossa ihan nurkilla ja toi haalarit. Päivä pelastui, katos kaikki ketutus samantien, pienestä se on kiinni :D.


Fanni on kovasti surru sitä ettei meille tuu joulukuusta tänä vuonna, eikä pääse koristelupuuhiin. Niinpä tänään ostettiin pieni tekokuusi, ja näin neitokainen sai koristaa puunsa ihan omalla tavalla :). Kuusi pääsi aitiopaikalle, ukin synttärilahjaksi tekemän nukenvaatekaapin päälle.


Selkä on taas niin kipee ettei tiedä miten päin olis, saa nähdä kuinka saa nukuttua. Huomenna kuitenkin Sisukkaan YSMYyn, hiphei!

-Mari

2 kommenttia:

  1. Mistä tilasit haalarin? Mä jouduin tilaamaan jo toiset haalarit noille molemmille sieltä Tanskan myymälästä, tilasin just noi samanväriset varastoon odottelemaan :)

    Terkuin Saila (galleriasta)

    VastaaPoista
  2. Vastasin Saila sulle galleriaan :)

    VastaaPoista